lauantai 31. elokuuta 2013

Tuplasuklaapikkuleivät sokeroidulla chilillä


Nämä pikkuleivät on tehty Lakelandin reseptillä. Puolitin suklaan määrän, alkuperäisessä reseptissä oli 400 g, jota pidin hurjan suurena määränä. Käytin kasvihuoneessamme kasvaneita Hungarian Black -chilejä, jotka olivat jo ehtineet punastuakin.

Chilien sokerointi:
50 g sokeria
½ dl vetttä
3 tuoretta, punaista chiliä

Poista chileistä siemenet ja pieni ne hienoksi. Kiehauta sokeri ja vesi, lisää chili ja keitä 3 minuuttia. Siivilöi ja levitä leivinpaperin päälle kuivahtamaan.

Pikkuleivät:
250 g voita
2 tl vaniljasokeria
165 g sokeria
165 g ruokosokeria
1 iso muna
300 g vehnäjauhoja
25 g kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
200 g tummaa suklaata

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Päällystä kolme uunipeltiä leivinpaperilla. Vatkaa voi, sokerit ja muna kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon jauhot, kaakaojauhe ja sooda ja sekoita tasaiseksi. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi ja lisää sokeroidun chilin kanssa taikinaan. Sekoita tasaiseksi ja lusikoi kullekin pellille 12 nokaretta. Paista noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä. 

Nämä olivat tuhdin suklaisia, chili antaa vain hieman lämpöä kurkussa, ei polta ollenkaan. Puolikas suklaamäärä riitti erinomaisesti.

Punajuurikuppikakut


Punajuuri on makeimmillaan ja sitä on saatu kotipuutarhasta ja ruokaosuuskunnasta. Nyt oli vuoro tehdä jotain makeaa siitä. Löysin tämän reseptin Cupcake Heaven -lehdestä, syksyn 2013 numerosta. Muokkasin sitä hieman. Annoksesta saa 12 kuppikakkua.

175 g keitettyä punajuurta
175 g sokeria
2 tl vaniljasokeria
175 g voita
3 isoa munaa
175 g jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Päälle:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
60 g tomusokeria
2 rkl limettimehua
nonparelleja

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Laita paperivuoat muffinssivuokaan. Keitä punajuuret kypsäksi. Soseuta kypsyneet punajuuret sauvasekoittimella.

Vaahdota voi ja sokeri, lisää vaniljasokeri. Lisää keltuaiset ja vaahdota tasaiseksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja siivilöi joukkoon. Vaahdota valkuaiset erikseen puhtaassa kulhossa. Lisää valkuaisvaahtoa ensin iso lusikallinen taikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää loput valkuaisvaahdota ja sekoita taikina tasaiseksi. Paista noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä viitisen minuuttia muffinssipellillä ja sitten ritilällä. 

Laita tuorejuusto kulhoon, siivilöi mukaan tomusokeri ja lisää limettimehu. Vaahdota, kunnes näyttää paksulle kermavaahdolle. Levitä kuppikakkujen päälle ja koristele nonparelleilla.

Nämä olivat hyviä heti paiston jälkeen, mutta muhevoituivat seuraavaan päivään. Suosittelen siis leipomaan päivää ennen tarjoilua ja päällystämään vasta ennen tarjoilua. Tosin jokunen jäi syömättä, eikä nonparellit sulaneet tuorejuuston päällä. Olivat siis hyviä vielä toisena päivänä leipomisen jälkeen.



sunnuntai 18. elokuuta 2013

Karhunvatukka-suklaatorttu


Tänä vuonna myös karhunvatukat kypsyvät aikaisin. En muista, että minään vuonna olisimme syöneet niitä elokuun alkupuolella. Nyt niitä riitti myös suklaiseen torttuun, jonka tein viikonvaihteen herkuksi. Sitä ei toki syöty kahden kesken, vaan nauttimaan siitä pääsivät myös sunnuntaina poikenneet ystävämme.

Olen löytänyt reseptin Suklaaunelmat -kirjasta, jonka sain muutamia vuosia sitten sisareltani. Kirja on täynnä toinen toistaan ihanampia suklaisia leivonnaisia. Huomasin etten ole viime aikoina käyttänyt suklaata juurikaan, koska laatikosta löytyi pari suklaalevyä, joiden viimeinen käyttöpäivä lähestyi. Siispä sitä suuremmalla syyllä tekemään tämä torttu, johon käytin viime vuonna tekemääni karhunvatukkahilloa ja poimin tuoreet marjat pihalta juuri ennen tarjoilua.

Pohjataikina:
175 g vehnäjauhoja
30 g kaakaojauhetta
55 g tomusokeria
85 g voita
1 keltuainen 
(kylmää vettä)

Täyte:
2 dl kuohukermaa
175 g karhunvatukkahilloa
225 g tummaa suklaata
2 rkl voita

Päälle noin ½ litraa karhunvatukoita

Siivilöi kuivat aineet ja kuutioi voi pieniksi. Nypi taikina murumaiseksi tai käytä taikinarautaa. Lisää keltuainen ja tarvitessa kylmää vettä, jotta saat taikinasta pallon. Laita se jääkaappiin tunniksi.

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele 10 x 30 cm piirasvuoka ja kauli taikina kevyesti. Paine vuoan pohjalle ja reunoille. Pane päälle leivinpaperi ja painoksi joko keraamiset piiraspainot, kuivia herneitä/papuja tai riisiä. Paista 30 minuuttia ja nosta jäähtymään. Ota varovasti paino pois päältä ja anna torttupohjan jäähtyä.

Tee täyte: kuumenna kerma ja karhunvatukkahillo paksupohjaisessa kattilassa kiehuvaksi. Lisää rouhittu suklaa ja voi. Sekoita tasaiseksi. Kaada torttupohjan päälle ja anna jäähtyä muutama tunti. 

Juuri ennen tarjoilua järjestä päälle tuoreet karhunvatukat (onnistuu myös pakastetuista, ne pysyvät koossa).


keskiviikko 7. elokuuta 2013

Vadelma-suklaajuustokakku


Puutarhasta on kerätty vadelmia roppakaupalla ja nyt niitä täytyi käyttää myös kakkuun. Ystäviä oli tulossa käymään, joten oli hyvä syy tehdä heille jotain hyvää. Olen saanut tämän reseptin työkaverini tyttäreltä, hän oli sitä tehnyt äitinsä pyynnöstä meille töihin ja tykästyin kakkuun. Tein sitä nyt ensimmäistä kertaa itse.

Pohja:
2 munaa
3/4 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutukseen:
3/4 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
5 liivatelehteä
2 rkl vettä
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g tummaa suklaata
2 tl vaniljasokeria
200 g vadelmia

Koristeluun:
1 dl kermaa
2 tl vaniljasokeria
100 g vadelmia

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Voitele 23 cm irtopohjavuoka. Vaahdota munat ja sokeri, lisää kuivat aineet siivilöiden joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada kakkuvuokaan ja paista 7 min. Jätä hetkeksi jäähtymään.

Laita liivatteen kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto, mausta vaniljasokerilla. Sekoita tasaiseksi. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää kerma-juustomassan joukkoon. Kuumenna vesitilkka ja liuota liivatteet siihen. Sekoita, kunnes liivatteet ovat liuenneet. Kaada neste nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen.

Asettele vadelmat kostutetun kakkupohjan päälle ja kaada suklaatäyte vuokaan. Tasoita pinta. Laita jääkaappiin vähintään 4 tunniksi, mielellään yön yli. Koristele kermapursotuksilla ja vadelmilla ennen tarjoilua. 

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kesäkurpitsakakku lemon curd -täytteellä


Ruokaosuuskunnan kuluneen viikon jaossa oli taa kesäkurpitsaa ja sunnuntaina on juhlat pellonlaidalla, nyyttikestiperiaatteella. Siispä jotain kakkua, johon satoa käyttää. Löysin netistä alunperin Nigella Lawsonin kirjassa "How to Be a Domestic Goddess" olevan reseptin. Tein kaksi kakkua, koska ei ollut tietoa paljonko väkeä juhlaan on tulossa. 

Kakku:
250 g kesäkurpitsaa
2 isoa munaa
1,25 dl öljyä
100 g sokeria (alkuperäisessä reseptissä oli 150 g)
225 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa

Raasta kesäkurpitsa raastinraudan karkealla terällä. Karkealla siksi, ettei se mene ihan muusiksi. Vatkaa isossa kulhossa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää öljy ja vatkaa vielä hetken aikaa. Siivilöi joukkoon jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja sooda. Sekoita nuolijalla vaahtoon ja lisää lopuksi kesäkurpitsaraaste hyvin sekoittaen. Kaada öljyttyyn vuokaan ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Kakku on valmis, kun reunat irtoavat vuoasta.

Alkuperäisessä reseptissä on lime curdia, minä käytin lemon curdia eli sitruunatahnaa, koska sitä sattui olemaan kotona valmiina. Teen sen itse, mutta voit myös ostaa kaupasta.

Lemon/Lime Curd:
100 g voita
3 munaa ja 1 keltuainen
200 g sokeria
4 sitruunaa tai 5 limettiä

Pese sitruunat/limetit huolellisesti, kuivaa ne ja raasta kuoret hienoksi. Purista mehu. Laita lämmönkestävä astia vesikattilan päälle ja laita voi astiaan sulamaan. Lisää sokeri, kuoriraaste ja sitrusmehu voin joukkoon. 
Vatkaa munat ja keltuainen hieman ja lisää vaahto astiaan. Vatkaa kunnes ainekset ovat sekoittuneet kunnolla ja anna sitten kypsyä noin 10 minuuttia sekoittaen silloin tällöin.  Kun tahna on kiiltävää, paksua ja pysyy lusikassa, se on valmista. 
Purkita 2 puhtaaseen lasipurkkiin. Säilytä jääkaapissa. 

Kuorrute:
200 g tuorejuustoa
100 g tomusokeria
1 sitruunan tai limetin mehu
kourallinen pilkottuja pistaasipähkinöitä

Vaahdota tuorejuusto pehmeäksi, lisää siivilöity tomusokeria ja sitrusmehu. Vatkaa, kunnes seos paksunee.

Halkaise kakku kahteen osaan, levitä väliin reilusti lemon/lime curdia. Levitä kuorrute kakun päälle ja ripottele pistaasipähkinöitä koristeeksi.