sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Karpalo-valkosuklaapikkuleivät


Uusi Baking Heaven -lehti saapui vihdoin. Tällä kertaa siellä ei ollut niin paljon reseptejä, joita täytyy kokeilla heti, mutta nämä pikkuleivät päätin testata. Kaikkia tarveaineita löytyi kaapista, joten tuumasta toimeen. Reseptissä sanottiin, että annoksesta tulee 18 pikkuleipää. En tiedä kuinka suuria ne olisivat olleet, sain 30 ihan riittävän suurta. Näitäkään ei tarvinnut syödä kuin teen/kahvin kera.

150 g voita
110 g ruokosokeria
2 isoa munaa
200 g kaurahiutaleita
200 g vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
150 g kuivattuja karpaloita
125 g valkosuklaata rouhittuna (käytin 100 g)

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita toisessa kulhossa kaurahiutaleet, jauhot, sooda, karpalot ja rouhittu suklaa. Lisää vaahto vähitellen kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lusikoi taikina nokareina uunipellille. Tasoita hieman, nämä eivät juurikaan leviä vaan jäävät korkeiksi.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Flapjacks


Syksyn kylmät tuulet puhaltavat ulkona ja olo on flunssainen. Jotain lohduttavaa hyvää teki mieli ja päädyin flapjackeihin. Niille en ole suomenkielistä nimeä löytänyt, kauratangot voisivat olla jotain sinnepäin. Menköön kuitenkin tuolla alkuperäisellä. Tutustuin flapjackeihin 70-luvun lopulla ollessani piikomassa Englannissa. Nämä ovat nopeita tehdä, edullisia ja yleensä tarveaineet löytyvät kotoa. Resepti on Delia Smithin, olen käyttänyt sitä 80-luvulta lähtien. 

Tarvitset tähän annokseen 20 x 20 cm vuoan. Voitele vuoka ja esilämmitä uuni 150 asteeseen.

110 g voita
110 g ruokosokeria
1 rkl tummaa siirappia
175 g isoja kaurahiutaleita
(1 tl jauhettua inkivääriä)

Sulata voi kattilassa, lisää sokeri ja siirappi ja sekoita kunnes sokeri sulanut voin joukkoon. Ota kattila liedeltä ja lisää kaurahiutaleet ja inkivääri, jos käytät sitä. Kaada lämmin kauraseos uunivuokaan ja painele tiiviisti vuoan pohjalle. Näistä tulee noin sentin paksuisia. Paista 35-40 minuuttia, älä polta. Anna jäähtyä viitisen minuuttia ja leikkaa sitten tangoiksi. Leikkaan tämänkokoisen vuoan 3 x 6 osaan. Anna jäähtyä vuoassa ja nauti kera hyvän teen. Säilytä peltirasiassa.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Omenapiirakka ja omenamuffinssit


Tänä vuonna eivät meidän pihan kolme omenapuuta tuottaneet kuin muutaman omenan kukin. Tähän satsiin menivät viimeiset. Minulle tarttuu mukaan erilaisia kakku- yms. vuokia kauppareissuilla. Iso omenavuoka löytyi vuosi sitten alelaarista, kuuden muffinssin pelti löytyi tällä viikolla alelaarista. Onhan niitä sitten myös käytettävä.

Arvioin, että 3 munan victoria sponge -taikina riittää vuokiin ja niin kävikin. Taas kerran käytin tätä luottoreseptiäni, lisäsin tällä kertaa mausteeksi kanelia.

3 munaa (punnitse ne, nämä painoivat 195 g)
195 g sokeria
195 g voita
195 g jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia

päälle: 3 omenaa viipaleina
sokeria, kanelia

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksitellen vatkaten. Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja kaneli joukkoon ja sekoita esim. nuolijalla. 
Annostele vuokiin. Poista omenoista siemenkota ja viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi ja paina taikinaan. Ripottele päälle sokeria ja kanelia. 
Paista noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoile esim. vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera.

torstai 5. syyskuuta 2013

Juustokakku viskillä terästettynä


Tästä kakusta on tullut suuri suosikki suvun juhlissa.  Anoppini kysyy aina juhlia järjestettäessä, että onko tarjolla tätä kakkua. Kevään -12 ravintolapäivän kakkukahvilani kakuista tämä loppui ensimmäisenä, vaikka olin tehnyt kolminkertaisen annoksen. Työkaverit pyytävät tätä kerta toisensa jälkeen. Anoppini kysyy aina juhlia järjestettäessä, että onko tarjolla tätä kakkua. 

Koska olen reseptin joskus kauan sitten löytänyt jostain lehdestä, en ota kunniaa reseptistä itselleni. Olen kyllä muokannut sitä hieman. Tässä kakussa maistuu valitsemasi viski, joten valitse siihen laadukasta single malt -viskiä. Sitä suosikkiasi, josta nautit kaikkein eniten. Se ei mene hukkaan.

150 g Wilhelmiina-keksejä (tai Muro-keksejä)
3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl sulatettua voita
2 rkl sokeria
Päälle:
2 rasiaa (400g) maustamatonta tuorejuustoa, esim. Viola
2 keltuaista
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl sokeria
0,5 dl viskiä
2 dl kermaa
1 dl vahvaa kahvia, miel. espressoa
5 liivatelehteä
2 valkuaista
0,5 dl sokeria
Murskaa keksit ja sekoita joukkoon kaakao, voi ja sokeri. Painele seos 20 cm halk. irtoreunavuoan pohjalle.
Sekoita keskenään juusto, keltuaiset, sokerit, viski ja vatkattu kerma. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 10 minuuttia, purista vesi pois ja liuota kuumaan kahviin. Jäähdytä hieman.
Lisää liivateliemi juusto-kermaseokseen.
Vatkaa valkuaisia ja lisää loppuvaiheessa sokeri. Nostele varovasti valkuaisvaahto täytteen sekaan.
Kaada pohjalle ja laita kylmään. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia, mieluummin yön yli.

Koriste haluamallasi tavalla.