maanantai 5. toukokuuta 2014

Mokkapalat, aikuisempi versio


Tämä resepti löytyi kokoelmastani, jota olen alkanut kerätä joskus 1980-luvun alussa. En muista, mistä olen ohjeen leikannut. En ota reseptiä omiin nimiini. Nämä eivät ole niitä perusmokkapaloja, joita on leivottu vuosien mittaan usein. Kaakaota ei näistä löydy, vaan kahvia. Ihan kuten nimi sanookin. Aikuisemman version näistä tekee se, että kuorrutukseen käytin kahvilikööriä ja hieman espressoa. Voi tietysti käyttää vain jompaa kumpaa. En ole juonut tämän vuoden puolella kahvia, koska ei vaan maistu. Kahvia sisältävät leivonnaiset maistuvat silti, vaikka teen kera.

Vuoraa leivinpaperilla noin 25 x 40 cm kokoinen uunivuoka. Öljyä leivinpaperi. Esilämmitä uuni 175 asteeseen.

250 g voita
3 dl sokeria
3 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ dl pikakahvijauhetta (mielellään espressojauhetta)
2 tl vaniljasokeria
½ dl maitoa

Kuorrute:
250 g tomusokeria
4-6  rkl kahvilikööriä tai espressoa tai niiden sekoitusta
kahvinpapumakeisia

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja vatkaa. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa. Sekoita ne ja maito vaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä uunivuokaan. Paista 25 minuuttia uunin keskitasolla. Anna jäähtyä.

Siivilöi tomusokeri. Sekoita likööri tai vahva kahvi tai niiden sekoitus tasaiseksi. Laita kuorrute pursotinpussiin ja purista raitoja ristiin rastiin kakun päälle. Ripottele päälle kahvipapumakeisia. Leikkaa paloiksi. Tuosta vuoasta tuli 24 palaa. 

2 kommenttia: