tiistai 17. maaliskuuta 2020

Sitruunakakku unikonsiemenillä


Minulle piti tulla keskiviikkoiltapäivänä entisiä työkavereita ns. lähtökahveille. Leivoin maanantain aikana pari sitruunakakkua ja ison määrän inkiväärikeksejä. Myöhemmin iltapäivällä tuli tietoon hallituksen suositukset tapaamisten rajoittamisesta. Näin ollen jätin kakut kuorruttamatta, koska kahvitteluhetki täytyi peruuttaa. Ne menivät pakastimeen tulevaa tarvetta varten, vaikka rajoittuneen elämän piristykseksi. 

Resepti löytyy Yotam Ottolenghin ja Helen Gohin kirjasta Sweet, joka julkaistiin vuonna 2017. Siellä on vielä reseptejä kokeilematta. Toki on sellaisia, joita en ole blogitauon aikana kirjannut, mutta kuitenkin leiponut. Tämä on kuitenkin ihan tuore kokeilu.

Tein puolitoistakertaisen annoksen käyttäen vanhoja ns. viipalevuokia. Kahteen sellaiseen tuo määrä oli oikein sopiva. Ohje on vajaan litran kokoiseen vuokaan. 

3 isoa munaa
225 g hienoa sokeria
1,2 dl kuohukermaa
75 g voita (lisäksi vuoan voiteluun)
10 g unikonsiemeniä
kolmen luomusitruunan kuoriraaste
170 g vehnäjauhoja
1 1/4 tl leivinjauhetta

kuorrute:
100 g tomusokeria
2 rkl sitruunamehua

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele ja korppujauhota noin litran vetoinen leipävuoka.

Pese ja kuivaa sitruunat. Raasta kuoriosa hienoksi.

Sulata paloiteltu voi kattilassa ja lisää voisulaan unikonsiemenet ja sitruunoiden kuoriraaste. Jätä jäähtymään.

Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kerma ja jatka vaahdottamista pari minuuttia. 

Mittaa vehnäjauhot ja leivinjauhe toisessa kulhossa. Siivilöi seos vaahdon joukkoon. Sekoita lastalla ja lisää jäähtynyt voiseos. Sekoita, kunnes tasaista. 

Kaada seos vuokaan, paista 180-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia, kunnes kakku irtoaa hieman reunoista. 

Kumoa kypsä kakku ritilälle jäähtymään ja kuorruta tomusokeri-sitruunamehuseoksella, kun on täysin jäähtynyt. Anna kuorrutteen kuivahtaa ja leikkaa kakku tarjolle. 

Tämä kakku oli ihanan kevyt ja maukas. Reilusti sitruunan makua ja unikonsiemenet rouskuvat mukavasti syödessä. Tätä tulen tekemään jatkossakin. Hyvää teen ja kahvin kera!

 


sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Veriappelsiini-galette ja kardemummakermaa


Helmikuun Delicious-lehti saapui kannessaan herkullisen näköinen piiras. Koska nyt on sesonki ja veriappelsiinit ovat herkkuani, päätin tehdä tämänkin. 

4-6 veriappelsiinia (sain mahtumaan neljä keskikokoista)
200 g vehnäjauhoja
100 g voita
1 muna (erota keltuainen ja valkuainen)
2 rkl kylmää vettä
50 g jauhettua hasselpähkinää 
50 g voita

Pese yksi veriappelsiini huolella ja raasta kuori. 

Tee piirastaikina. Nypi jauhot ja kylmä voi murumaiseksi seokseksi. Lisää kuoriraaste, 50 g sokeria, keltuainen ja vesi. Sekoita nopeasti taikina ja muotoile siitä pöydällä pyörylä. Kääri tuorekelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään puoleksi tunniksi. Esilämmitä uuni 225 asteeseen. 

Kuori veriappelsiinit huolellisesti. Viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi ja jätä odottamaan. 

Vaahdota kulhossa 50 g pehmeää voita, 50 g sokeria ja 50 g pähkinäjauhetta (käytin mantelijauhetta, koska sitä oli kotona).

Tee tässä välissä veriappelsiinisiirappi: tarvitset 2 veriappelsiinia ja 2 rkl vaahterasiirappia tai hunajaa (käytin hunajaa).

Purista mehu kahdesta veriappelsiinista. Keitä mehu ja vaahterasiirappi/hunaja pienessä kattilassa siirapiksi. Jätä jäähtymään.

Ota  piirastaikina jääkaapista ja kauli se jauhotetulla pöydällä noin 30 cm halkaisijaltaan pyöryläksi. Levitä voi-sokeri-pähkinätahna piirastaikinan päälle niin, että reunoille jää noin 4 cm paljaaksi. Asettele veriappelsiiniviipaleet ja taita reunat. Voitele piiraan reunat munanvalkuaisella. Nosta leivinpaperoidulle uunipellille ja paista noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä. 

Kardemummakerma: vatkaa 2 dl kermaa vaahdoksi ja mausta se 1-2 tl jauhetulla kardemummalla. 

Ennen tarjoilua sivele piiraan päälle veriappelsiinisiirappia. Tarjoile kardemummakerman ja veriappelsiinisiirapin kera. Nauti! Kardemummakerma sopii erinomaisesti piiraan kanssa. Nam! Suosittelen kokeilemaan.




maanantai 27. tammikuuta 2020

Veriappelsiini-suklaapiiras



Olen ollut poissa blogimaailmasta pian kaksi vuotta tämän blogin osalta. Edellisen blogikirjoituksen tänne tein maaliskuussa 2018 muutama kuukausi ennen ensimmäistä olkapääleikkausta. Se ei mennyt kuin Strömsöössä, kirurgin sanoja lainatakseni. Olin useita muutamia kuukausia sairaslomalla ja sitten säästelin kättäni sen ajan kun olin töissä. Siellä koneella vietetty aika oli enemmän kuin riittävästi kipeälle olkapäälle. Maaliskuussa 2019 oli vuorossa leikkaus numero kaksi, silloin sain keinonivelen vasempaan olkapäähän. Kun asiat eivät mene niin kuin suunnitellaan, olkapää murtui uuden nivelen vierestä toukokuussa 2019. Olen ollut pian vuoden sairaslomalla. Koneella voin olla 30-60 minuuttia kerrallaan ennenkuin käsivarsi kipeytyy liikaa. Tästä syystä on tekstien kirjoittaminen jäänyt, vaikka olen sekä leiponut että kokannut niin paljon kuin käsi on sietänyt. Molemmat ovat minulle terapiaa, ilman näitä en olisi pysynyt tolkuissani (sen vertaa kuin tolkuissani olen). Kuvia olen ottanut eli saatan jossain vaiheessa kirjoitella reseptejä aiemmin tekemistäni leipomuksista.

Päätin aloittaa julkaisut uudelleen tällä nyt saatavilla olevien veriappelsiinien koristamalla suklaatortulla. Resepti tuli vastaan Great British Chefs nettisivuilla. Kyseessä ei ole niitä nopeimpia ja helpoimpia leipomuksia, mutta halusin kokeilla sitä joka tapauksessa. Tarvitset 25 cm irtoreunavuoan.

Pohja:
60 g tomusokeria
15 g mantelijauhetta

100 g voita kuutioina (käytän vähäsuolaista voita)
165 g vehnäjauhoja
40 g munaa (keltuainen ja vähän valkuaista)

Sekoita tomusokeri ja mantelijauhe. Lisää jauhot ja kuutioitu voi. Sekoita murumaiseksi seokseksi. Vatkaa muna toisessa kulhossa ja sekoita se jauho-voiseokseen. Älä vaivaa liikaa, mutta työstä taikina kiinteäksi. Muotoile taikinasta paksu, pyöreä levy ja kääri se tuorekelmuun. Anna levätä jääkaapissa tunnin ajan. 

Ota taikina jääkaapista ja kauli se jauhotetulla pöydällä noin 3 mm paksuiseksi levyksi. Nosta levy piirasvuokaan ja painele se pohjalle sekä reunoille. Jätä reunat yli reunan, ne siistitään myöhemmin. Laita vuoka jääkaappiin tunniksi. 

Esilämmitä uuni 150 asteeseen. Ota piirasvuoka jääkaapista. Vuoraa taikina alumiinifoliolla ja piiraspainoilla (käytä joko keraamisia painoja, riisiä, papuja tai herneitä). Paista tunnin ajan.

Piiraspohjan voitelu:
1 pieni muna

Ota piiras uunista ja nosta uunin lämpö 180 asteeseen. Poista piiraspainot ja alumiinifolio. Siisti piiraan reunat joko leikkaamalla terävällä veitsellä tai käytä pientä raastinta. Murskaa piirastaikinan ylijäämät esim. sauvasekoittimella. Sekoita taikinamuru ja muna tasaiseksi. Voitele piiraspohja seoksella huolellisesti, että se sulkee mahdolliset halkeamat. Paista piiraspohjaa 10 minuuttia ja ota sen jälkeen jäähtymään. Älä sammuta uunia!

Täyte:
320 g tummaa suklaata paloiteltuna
230 g täyteläistä kuohukermaa (double cream)
130 g maitoa
2 munaa

Sulata suklaa vesihauteessa. Kuumenna kerma ja maito lähelle kiehumispistettä. Kaada kuuma kermamaito munien joukkoon ja sekoita. Kaada nyt suklaa seokseen ja sekoita lastalla, kunnes täyte on tasaista.

Pidä huolta, että piiraspohja on kunnolla jäähtynyt ja kaada suklaatäyte vuokaan. Nosta vuoka varovasti uuniin ja sammuta uuni nyt. Anna täytteen kypsyä uunin jälkilämmössä noin 25-30 minuuttia. Täytteen tulee olla keskeltä vielä hieman hyllyvää. Anna jäähtyä kylmäksi ennen koristelua.

Koristelu:
6 veriappelsiinia

Kuori veriappelsiinit. Voit joko leikata ne mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi tai leikata lohkot irti. Ota mehu talteen. 

Asettele appelsiiniviipaleet tai -lohkot suklaatäytteen päälle. 

Kiille: 
Oikaisin kiilteen kanssa ja käytin meillä saatavaa hyytelösokeria. Alkuperäisessä ohjeessa kiille tehdään käyttämällä liivatelehtiä. Kuumenna vesi ja mehu kattilassa, sekoita hyytelösokeri joukkoon. Anna jäähtyä hetki ja sivele appelsiinit kiilteellä. Anna kiilteen jäähtyä kunnolla ennenkuin nostat piiraan vuoasta tarjoiluastialle. 

Minun piiras ei ole niin siistin näköinen kuin toivoisin, mutta maku on erinomainen. Ei ole liian makea. Veriappelsiinit antavat mehukkuutta. Oikein hyvä jälkiruoka kahvin tai teen kera.

Toivottavasti seuraavaan julkaisuun ei mene yhtä kauan kuin edellisestä tähän on.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Ruis-ohraleipä


Mieheni toi minulle kirjakaupassa käytyään alelaarissa olleen Martin Johanssonin kirjan Juurevaa leipää. Sitä selatessani tuli halu kokeilla pitkästä aikaa ruisleivän tekoa. Kirjasta löytyi ohje, jota sovelsin. Ohjeessa oli kokonaisia spelttijyviä, mutta minulla oli kokonaisia ohrasuurimoita. Päätin siis käyttää niitä.

Annoksesta tulee kaksi 1,5 litraista vuokaleipää. Minun vuokani ovat 1,7-litraisia, joten leivistä tuli vähän matalammat.

Ensimmäisen päivän iltana: tee hapantaikina ja kalttaa ohrasuurimot.
100 g ruisjuurta
300 g haaleaa vettä
180 g ruisjauhoja

300 g kokonaisia ohrasuurimoita
600 g vettä

Sekoita juuri, vei ja ruisjauhot isossa kulhossa. Minulla on tehokas yleiskone, joten laitoin hapantaikinan koneen 7-litraiseen kulhoon. Peitä tuorekelmulla sekä pyyhkeellä ja jätä huoneenlämpöön yön yli.

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja mittaa ohrasuurimot kiehuvaan veteen. Jätä kannen alle yöksi. 

Toisen päivän aamu:
Kaada imeytymätön vesi pois suurimoista (jos sellaista on) ja lisää kaltatut ohrasuurimot hapantaikinan sekaan. Sekoita.

450 g vettä
800 g ruisjauhoja
20 g hienoa merisuolaa

Mittaa vesi, jauhot ja suola hapantaikinan ja suurimoiden joukkoon. Jos sinulla on riittävän tehokas yleiskone, vaivaa taikinaa 6-8 minuuttia. Jos konetta ei ole, vaivaa taikinaa käsin noin 15 minuuttia. Taikina jää tahmeaksi. Peitä taikina taas kelmulla ja pyyhkeellä. Jätä nousemaan noin 4 tunniksi, kunnes taikina on 2-kertaistunut.

Voitele leipävuoat öljyllä ja kumoa taikina vuokiin. Tasoita pintaa. Voit ripotella halutessasi ruisjauhoja päälle. Peitä vuoat liinalla ja jätä taas nousemaan 2 tunniksi. 

Esilämmitä uuni 250 asteeseen. Nosta vuoat uuniin ja suihkuta vettä pullosta uuniin. Paista 15 minuuttia ja alenna sitten uunin lämpö 200 asteeseen. Paista noin 45 minuuttia. Jos sinulla on paistomittari, mittaa leivän lämpö. 98 asteessa leipä on kypsää. Nosta vuoat uunista ja kumoa leivät ritilälle jäähtymään. Kääri leivät leivinliinaan ja malta odottaa seuraavaan päivään, ennenkuin maistat!

Olipa muhevaa leipää, kaltattu ohra antaa leivälle kosteutta. Leipä oli melkoisen hapanta, mutta ohra hieman lieventää sitä. Tätä teen toistekin.



lauantai 18. maaliskuuta 2017

Limetti-pikkuleivät


Olen ollut kotona "hoitovapaalla" pariviikkoisten pentujen kanssa ja päivät käyvät pitkiksi, joten olen leiponut sitä sun tätä. Sen jokaviikkoisen leivän leipomisen lisäksi. Pikkuleipäpurkki tyhjeni, joten päätin kokeilla jotain uutta reseptiä. Tämän löysin Fiona Cairns'in kirjasta Bake & Decorate. Resepti oli vaniljapikkuleiville, jotka koristeltiin suklaapursotuksin, mutta pitihän minun taas sitä hieman muuttaa. Vaniljan sijasta käytin limetin kuorta, vähän reilummin. Annoksesta tuli reilu 40 pikkuleipää, halkaisijaltaan 6 cm.

250 g voita
125 g sokeria
370 g vehnäjauhoja
1 limetin kuoriraaste
1 keltuainen

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Sekoita limetin kuoriraaste vehnäjauhoihin ja lisää se voi-sokerivaahtoon. Sekoita nopeasti murumaiseksi ja lisää keltuainen. Sekoita tasaiseksi ja muovaile taikinasta muutaman sentin paksuinen levy. Vuoraa taikina tuorekelmulla ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi. Se voi olla siellä vaikka yön yli, jos niin haluat.

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Paperoi kolme uunipeltiä.

Ota taikina jääkaapista, puolita se ja lämmitä toista osaa käsissäsi. Kauli jauhotetulla pöydällä 3-4 millin paksuiseksi levyksi ja ota haluamallasi muotilla pikkuleipiä. Minä halusin pitkästä aikaa käyttää aikoinaan Lontoosta ostamaani leimasinta. Se ei ole tarpeen. Nosta ne paperoidulle uunipellille ja nosta pelti uuniin. Paista 10-12 minuuttia, kunnes saavat hieman väriä. Kuten kuvasta näkyy, minulla oli taikina paikoitellen ohuempaa ja siksi jotkut pikkuleivät saivat enemmän väriä. Nosta pelti uunista ja anna jäähtyä. 

Nämä pikkuleivät olivat tosi mureita ja maistuvia. Siis jos pitää reilusta sitruksen mausta. Säilytä peltirasiassa.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Omena-stout-hunajapiiras


Minun oli syksyisten suunnitelmien mukaan tarkoitus lentää tänään Lontooseen ja viettää huomista (17.3.) Pyhän Patrikin päivää ystävieni kanssa siellä. Asiat menivät toisin, enkä parin tunnin päästä nouse koneeseen. Jotain päivän kunniaksi täytyi tehdä ja tämä ohje tuli reilu viikko sitten Great British Chefs -uutiskirjeessä. Se on Richard Corriganin resepti. Piiras on taas aivan erilainen kuin mikään aiemmin tekemäni piiras, joten tuumasta toimeen. Aikaa tähän kuluu, työvaiheita on useita. Niitä voi tehdä päällekäin, joten ei tähän koko päivää mene.

Piiraspohja:
250 g vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa
50 g sokeria
125 g voita
2 munaa + 1 muna pohjan voiteluun

Sekoita kuivat aineet. Kuutioi kylmä voi ja hiero se kuivien aineiden kanssa nopeasti murumaiseksi seokseksi. Riko munat lasiin ja sekoita rakenne sekaisin haarukalla. Lisää kulhoon ja sekoita nopeasti taikinaksi. Kääri taikina tuorekelmuun ja nosta jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Esilämmitä uuni 150 asteeseen. Voitele noin 24-senttinen irtopohjainen piirasvuoka. 

Kauli taikina vuokaa isommaksi levyksi ja painele se vuokaan huolellisesti. Peitä leivinpaperilla. Käytä papuja, herneitä tai keraamisia piiraspainoja ja nosta uuniin. Paista 45 minuuttia. Nosta pois ja poista paperi painoineen.

Nosta uunin lämpö 180 asteeseen.

Täyte:
0,8 dl stouttia
iso, (vähintään 150 g) hapan omena (minulla Granny Smith)

Mittaa stout kattilaan. Kuori omena ja raasta se karkeaksi raasteeksi. Lisää raaste kattilaan stoutin kanssa ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua hiljalleen, kunnes neste on vähän haihtunut. Nosta sitten levyltä ja jätä odottamaan.

Voitele piiraspohja munalla. Levitä täyte pohjalle.

Kuorrute:
90 g hunajaa
90 g vaaleaa siirappia
50 g isoja kaurahiutaleita
90 g korppujauhoja
2 munaa
puolikkaan sitruunan kuori ja mehu
puolikkaan appelsiinin kuori 

Pese sitrushedelmät. Raasta puolikkaan kuoret molemmista hedelmistä. Purista puolikkaan sitruunan mehu. 

Sekoita kaikki aineet keskenään. Levitä kuorrute piiraan päälle, ja nosta piiras uuniin. Paista 20-25 minuuttia, kunnes kuorrute on jähmettynyt ja pinta saanut kauniin värin.

Anna jäähtyä ennen tarjoilua. Leikkaa annospaloiksi ja tarjoile esim. vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Piiraassa ei maistu stout, ylimmäksi nousee raikkaan sitruunainen omena. Maukas piiras joka tapauksessa. Onko tässä sitten muuta irlantilaista kuin stout ja se, että tekijä on syntyisin Dublinista? Joka tapauksessa tämä käy vaikka Pyhän Patrikin päivän aterian jälkiruuaksi. Ja miksei muulloinkin.  

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Runebergin kakku


Tätini täyttää pyöreitä vuosia tiistaina, mutta juhlat vietettiin tänään Runebergin päivänä, joten päätin leipoa hänen toivomansa vadelma-kermakakun lisäksi pöytään Runebergin kakun. En halunnut tehdä yksittäisiä torttuja ja etsin netistä erilaisia ohjeita kakulle. Silmiini osui Maku-lehden blogeista Perinneruokaa prkl viime vuonna julkaisema resepti. Halusin tehdä kakun isossa vuoassa, koska väkeä on enemmän ja tein 1,5 kertaisen annoksen. Marmeladia käytin koko purkin. Toisin kuin Runebergin tortuissa yleensä, en käyttänyt sen enempää karvasmantelia kuin punssiakaan. Ihan siksi, etten pidä kummastakaan. Käytin 2,4-litraista vuokaa.

300 g voita
250 g sokeria
0,75 dl appelsiinimehua
3 munaa
yhden appelsiinin kuori raastettuna
3,75 dl pipari- ja ruiskorppujauhoseosta
150 g mantelijauhetta
200 g vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
kakun sisään: 
1 prk paistonkestävää vadelmamarmeladia
kostutus: 
1,5 dl limoncello-likööriä
1 dl appelsiinimehua
koristeluun:
vadelmamehua
tomusokeri

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen välillä vatkaten. 

Pese ja kuivaa appelsiini. Raasta kuori. Purista lopuksi mehu.

Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Käytin 2,5 dl piparinmuruja ja loput ruiskorppujauhoja. Tuon verran sattui pipareita löytymään. Sekoita kuivat aineet vaahdon joukkoon ja kääntele tasaiseksi vaahdoksi. Lusikoi noin puolet taikinasta kakkuvuokaan, tee lusikalla taikinaan "oja" ja lusikoi vadelmamarmeladi sinne. Lusikoi loput taikinasta päälle ja tasoita pinta. Paista noin tunti, kunnes reunat ovat hieman irronneet vuoasta. Nosta uunista, anna hetki jäähtyä ja kumoa lautaselle.

Sekoita limoncello ja appelsiinimehu. Kostuta kakku ja anna jäähtyä kunnolla. 

Sekoita vadelmamehusta ja tomusokerista tahna ja valuta kakun päälle. Toivottavasti onnistut siinä paremmin kuin minä.