lauantai 22. lokakuuta 2016

Kuorrutetut browniet


Minun täytyi kokeilla vähän erilaista browniereseptiä, joka löytyy Gill Mellerin kirjasta Gather. Gill Meller tuntuu olevan ihastuneet rukiiseen, hänen kirjasta löytyy resepti mm. kuminalla maustetulle ruisleivälle ja näkkileivälle. Näihin browneihin tulee vain ruisjauhoja. Muokkasin reseptiä hiukan, kotoa löytyvien tarveaineiden mukaiseksi.

200 g tummaa suklaata (väh. 70 %)
180 g voita
4 munaa
100 g sokeria
80 g pehmeää tummaa sokeria (käytin light muscovadoa)
150 g ruisjauhoja
100 g kuorimattomia manteleita
hienoksi raastettu satsuman kuori (ei ollut appelsiinia)
ripaus suolaa
50 g sokeria
6-8 laakerinlehteä (tuoreita, jos niitä löytyy)

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Paperoi vuoka, käytin 25x25 cm vuokaa. 

Sulata kuutioitu voi ja paloiteltu suklaa vesihauteessa. Sekoita pari kertaa sulatuksen aikana. Nosta odottamaan. 

Erottele yhden munan keltuainen ja valkuainen. Jaa valkuainen kahtia ja jätä puolikas odottamaan kuorrutuksen tekoa.

Laita isoon kulhoon 3 munaa ja neljännen keltuainen ja puolikas valkuainen. Mittaa sokerit joukkoon ja vaahdota vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon suklaa-voiseos. Vaahdota. Sekoita joukkoon ruisjauhot ja kääntele taikina tasaiseksi. Kaada vuokaan.

Vaahdota puolikas valkuainen kuohkeaksi, lisää raastettu sitruksen kuori, mantelit ja sokeri. Sekoita, kunnes mantelit ovat peittyneet. Levitä kuorrute tasaisesti brownien päälle vuokaan. Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta levisi päälle jotenkuten.

Leikkaa laakerinlehdet 2-3 osaan ja työnnä ne sinne tänne brownietaikinaan. Paista noin 25 minuuttia. Kuorrutteen tulee olla rapeaa, mutta brownie sisältä vielä tahmea. Nosta uunista ja anna jäähtyä täysin vuoassa. Leikkaa paloiksi, minä sain tuosta 16 palaa. Tarjoile kermavaahdon tai vaniljajäätelön kera. Maistuivat hyvin myös ihan sinällään teen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti