torstai 27. helmikuuta 2014

Ciabatta


Ciabatta vaatii pari päivää, jotta leivän maku syvenee. Ensimmäisen päivän iltana tehdään juuritaikina jääkaappiin nousemaan ja toisena päivänä taikina alustetaan ja nostatetaan pariin kertaa ennen leipomista. Ei siis ihan pikaleipää, mutta niin hyvää. Tein sen tällä kertaa hiivaleipäjauhoista, niitä kun oli kaapissa. Hiivaleipäjauhossa on tummempaa ja hieman karkeampaa kuin puolikarkea vehnäjauho. Siinä on myös enemmän kuitua kuin perusjauhossa. Ei ehkä niin italialaista, muttei minun tahtia haittaa.

5 dl kylmää vettä
50 g hiivaa
2 tl hunajaa tai sokeria
500 g hiivaleipäjauhoja

Sekoita tasaiseksi velliksi. Peitä kulho ja laita yöksi jääkaappiin.

250 g hiivaleipäjauhoja
1 rkl suolaa
noin 1 dl oliiviöljyä 

Lisää jauhot, suola ja öljy juuritaikinaan. Vaivaa joko käsin tai koneella. Koneella vaivaten tarvittava aika lyhenee. Jätä alustettu taikina nousemaan peitettynä huoneenlämpöön pariksi tunniksi. Vaivaa taikina toistamiseen ja jätä taas nousemaan pariksi tunniksi. 

Esilämmitä uuni 225 asteeseen. Käytän leivinkiveä, joten se on muistettava panna kylmään uuniin. Laita uuniin pieni astia vettä, jotta leipä saa mahdollisimman rapean pinnan.

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että päästään leipomaan. Ripottele hiivaleipäjauhoja leivinpöydälle, öljyä kätesi oliiviöljyllä ja muovaa taikinasta kaksi tai kolme pitkulaista leipää. Sivele pintaa käsin hieman oliiviöljyä ja ripottele päälle hienoa merisuolaa tai pyöräytä myllystä suolaa pintaan. Anna nousta 20 minuuttia, joko uunipellillä leivinpaperin päällä tai hyvin jauhotetulla pöydällä. 

Nosta leivät leipälapiota käyttäen leivinkiven päälle tai nosta uunipelti uuniin. Paista 20 - 25 minuuttia. Kypsä leipä kuulostaa ontolta, kun koputat sitä pohjasta. Varo polttamasta sormiasi.

Nauti oliiviöljyn ja balsamicon kera. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti