sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Mehevä appelsiinikakku


Tämä resepti on ollut minulla 80-90 -lukujen vaihteesta. Se on englantilaista alkuperää. Olen tehnyt tätä vuoroin sitruunalla ja appelsiinilla. Nyt oli appelsiinien vuoro. 

2 luomuappelsiinia
2 rkl sokeria
100 g voita
175 g sokeria
2 isoa munaa
175 g vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota 20-22 cm halkaisijaltaan oleva pyöreä vuoka.

Pese ja kuivaa appelsiinit. Raasta molempien kuoret. Purista mehut molemmista appelsiineista, tarvitset mehua noin 2 dl. Lisää appelsiinimehun joukkoon 2 rkl sokeria ja sekoita. Nosta astia uunin päälle lämpimään paikkaan. Sekoita välillä.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi, lisää appelsiininkuoriraaste joukkoon. Lisää munat yksitellen ja vatkaa välillä. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja siivilöi vaahdon joukkoon joko metallilusikalla tai nuolijalla sekoittaen vuorotellen huoneenlämpöisen maidon kanssa. 

Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista noin 45 minuuttia, kunnes kauniin ruskea ja reunat irtoavat vuoasta. Nosta vuoka uunista, tee siihen tikulla reikiä ja kaada makeutettu appelsiinimehu kakkuvuokaan. Anna jäähtyä vuoassa ja kumoa tarjoilulautaselle vasta, kun kaikki mehu on imeytynyt kakkuun. Ennen tarjolle nostoa ripottele tomusokeria päälle. Erinomaisen hyvää teen kera.

Mieheni kommentoi ilahtuneena kakkua leikatessasi, että onko tämä kotitarvekakku. Mistä lie tuo kommentti johtui? 

Jos leivot sitruunakakun, käytä vähintään kolme sitruunaa ja lisää mehuun 3-4 rkl sokeria.



2 kommenttia:

  1. Hei, tällaisesta olen haaveillut kuuman vihreän teen seurana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu. Minä juon mustaa teetä, sen kanssa on tosi hyvää :)

      Poista