maanantai 4. marraskuuta 2013

Kurpitsaleipä


Yksi kurpitsoistani tarvitsi pikaisia toimia, joten päätin kaivertaa sen tyhjäksi ja tehdä siitä lyhdyn. Soseen kiehautin ja soseutin. Käytin sen isoon leipätaikinaan pohjaksi. 

Tarkoitukseni oli tehdä taikina niin, että annan sen kohota viileässä (tässä tapauksessa kuistilla) yön yli. Olin jättänyt kurpitsasosekulhon leivinuunin päälle muutamaksi tunniksi ennen kuin tein taikinan, etten sitä suoraan jääkaappikylmään soseeseen tee. Kävikin niin, että sose oli liian lämmintä ja taikina nousi hetkessä leipomiskuntoon. Siispä leipomaan vielä myöhään illalla suunnitellun aamun sijasta. 

Isosta taikinasta tuli kolme isoa leipää, joista yhden tein ystävältäni saamassa keraamisessa challah-leipävuoassa. Noin nättiä letitystä en saisi itse aikaiseksi. Kaksi muuta kohotin koreissa ja kumosin uunipellille paistumaan. 

noin 1,5 litraa kurpitsasosetta
1,5 rkl hienoa merisuolaa
3 pss kuivahiivaa
noin 1,5 kg hiivaleipäjauhoja
1 dl rypsiöljyä

Sekoita suola kurpitsasoseeseen ja kuivahiiva muutamaan desiin hiivaleipäjauhoja. Näin suuren taikinan teen yleiskoneella, en jaksa käsin vaivata. Lisää jauhoja vähitellen, kunnes taikina on sopivaa. Vaivaa taikina kunnolla, useita minuuttaja oli kyseessä kone tai kädet. Jätä taikina mieluummin hieman löysäksi kuin liian kovaksi. 

Anna kohota kaksinkertaiseksi. Leivo leiviksi ja laita leivät kohoamaan puoleksi tunniksi. Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Kokeile kypsyyttä koputtamalla leipää pohjasta. Siitä tulee kuulua ontto ääni. Tuon vuoassa paistetun leivän kumosin uunipellille, voitelin sen pinnan voisulalla ja ripottelin päälle merisuolaa. Paistoin sitä vielä noin 10 minuuttia, jotta pinta saa kauniin värin.

Taikina ei enää näyttänyt kauniilta kurpitsankeltaiselta, mutta onneksi valmis leipä oli mukavan värinen. 

Kuva: Miina Keto

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Vuoan avulla voi oikoa tuon vaikean kahdeksalla letityksen :)

      Poista
  2. Mistä tuollaisia challah -leipävuokia saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanut vuoan lahjaksi. Täytyypä kysyä, mistä ystäväni on sen hankkinut.

      Poista
    2. Ystäväni oli saanut sen lahjaksi ja pisti hyvän kiertämään itselleen tarpeettomana. Vuokani on keraaminen, bongasin Amazonilta silikonisen challah-vuoan.

      Poista