Ullan leipomuksia ja kakun koristelua. Harrastustoimintaa terapeuttisessa mielessä. Taikinaterapiassa on voimaa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mascarpone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mascarpone. Näytä kaikki tekstit
tiistai 29. tammikuuta 2013
Suklaa-mascarponekakku vadelmilla
Pari päivää sitten seuraamassani Call me cupcake -blogissa oli kuva ja ohje kakkuun, jota piti kokeilla heti. Tämä johtui myös siitä, että hamstrasin mascarponea perjantain kauppareissulla. Oli niin hyvä tarjous :)
Tänään päätin tehdä kakun, kun teki mieli jotain hyvää. Käytin sokerina intiaanisokeria eli mascavado-sokeria. Kermaa en täytteeseen käyttänyt yhtä paljon kuin ohjeessa, koska sitä olisi mielestäni tullut liian paljon. Sain hädin tuskin tekemäni määrän sovitettua kakkuun. Ehkä voisi seuraavalla kerralla jakaa nuo kaksi kakkua vielä kahtia, niin sitten menisi enemmän mascarpone-kuorrutetta. Marjoina käytin kotipihassa viime kesänä kasvaneitä vattuja, keltavattuja ja karhunvattuja. Kakku oli aivan ihanaa!
Reseptin löydät englanninkielellä täältä. Linda Lomelino on ruotsalainen bloggaaja, joka on julkaissut julkaissut kirjankin. Hänellä on upeita kuvia blogissaan, minun kuvat häpeävät niiden rinnalla.
Tunnisteet:
karhunvattu,
mascarpone,
suklaa,
täytekakku,
vadelma
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
