Näytetään tekstit, joissa on tunniste banaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste banaani. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. tammikuuta 2017

Banaanimuffinssit


Pöydällä oli kolme hyvin kypsynyttä banaania ja edessä oli viikonloppu pois kotoa, joten niitä ei tule syötyä. Siispä leipomaan. Tämäkin resepti on ollut minulla ainakin 20 vuotta käytössä. Välillä teen annoksesta yhden ison kakun, välillä muffinsseja.

150 g voita
125 g sokeria
100 g fariinisokeria
2 munaa
3-4 ylikypsää banaania
325 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua neilikkaa
2 tl jauhettua kanelia

Esilämmitä uuni 175 asteeseen.

Vaahdota voi ja sokerit. Lisää munat yksitellen välillä vaahdottaen. Soseuta banaanit haarukalla ja lisää vaahtoon. Sekoita kuivat aineet jauhoihin ja siivilöi joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Lusikoi taikina paperisiin muffinssivuokiin. Annoksesta tulee 24 muffinsia. Paista noin 20 minuuttia. Jos teet kakun, jauhota vuoka ja kumoa taikina sinne. Paista kakkua noin 50-60 minuuttia.  

Anna jäähtyä. Kuorruta halutessasi. Maistuvat hyvin ilman kuorrutettakin, ihan perinteisinä muffinsseina.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Banaanikeikaus


Uusi virstanpylväs blogissa ylitetty alkuviikosta. Viikolla tuli  Maku-lehti ja sieltä löysin kakkureseptin. Banaaneja löytyi kotoa yli tarpeen, joten tätä siis kokeilemaan. Pistaasipähkinät korvasin pekaanipähkinöillä, niitäkin kun löytyi. Tein kakun 22 x 22 sentin vuokaan. 

200 g voita
180 g sokeria
2 munaa
120 g vehnäjauhoja
20 g kaakaojauhetta
1 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3-4 banaania
kourallinen pekaanipähkinöitä
50 g voita
½ - 1 dl vaaleaa siirappia

Esilämmitä uuni 175 asteeseen.

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen, välillä vatkaten. Mittaa kuivat aineet ja sekoita keskenään. Lisää vaahdon joukkoon, sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. 

Leikkaa voi ohuiksi viipaleiksi esim. juustohöylällä. Valuta siirappi vuokaan. Asettele banaanit leikkuupinta alaspäin vuoan pohjalle ja ripottele päälle puolet rouhituista pähkinöistä päälle. Levitä taikina vuokaan. Paista noin 45 minuuttia. 

Anna jäähtyä 10-15 minuuttia vuoassa ja kumoa sitten kakku tarjoilualustalle. Ripottele päälle pähkinärouhe. Anna jäähtyä. Tarjoile.

Kakku oli tuhti. Minun makuuni hieman liian makea, vaikka laitoin siirappia vain ½ dl. 


perjantai 18. lokakuuta 2013

Banaanisuklaakakku


No niin, eilen tuli kauan odottamani keittokirja, Hugh Fearnley-Whittingstallin River Cottage Fruit Everyday. Ne teistä, jotka lukevat ruokablogiani, tietävät että kyseessä on keittiöguruni kirjoittama kirja. Tähän leipomusblogiini tulen postaamaan tuosta kirjasta joitain leivonnaisreseptejä ajan myötä.

Selasin sitä illalla läpi ja tänään viikon ruokaostoksia tehdessä hankin puuttuvat tarpeet tähän kakkuun, spelttijauhoja ja maustamatonta jukurttia tarvitsi saada, jotta tämän leipominen onnistui. Toin kyllä pussillisen sitruunoitakin samalla reissulla, mutta siitä toisessa postauksessa. Kaapissa oli muutama läpikypsä banaani, joten siksi tämä kirjan resepteistä ensimmäisenä.

1 dl rypsiöljyä
vajaa teelusikallinen jauhettua kardemummaa
175 g ruokosokeria (käytin intiaanisokeria, koska sitä sattui kaapissa olemaan)
1 tl vaniljauutetta (käytin 2 tl aitoa vaniljasokeria)
2 munaa
300 g kuorittua banaania (3 keskikokoista banaania)
3/4 dl maustamatonta jukurttia
200 g spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
hyppysellinen suolaa
100 g tummaa (70%) suklaata rouhittuna
2 rkl ruokosokeria (kakun päälle)

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele ja paperoi leipävuoka (käytin n. 10 x 27 cm kokoista suorakaiteen muotoista vuokaa). 

Vatkaa isossa kulhossa öljy, sokeri ja vaniljauute vaahdoksi, lisää sitten munat yksitellen vatkaten. 

Soseuta banaanit eri astiassa. Lisää niiden joukkoon jukurtti ja kardemumma ja sekoita hyvin. Lisää öljy-munavaahtoon. Lisää jauhoihin leivinjauhe, ruokasooda ja suola. Lisää taikinan joukkoon sekoittaen. Lisää taikinaan noin puolet suklaarouheesta ja sekoita kevyesti joukkoon.

Kaada taikina leipävuokaan. Ripottele loput suklaarouheesta päälle ja lisäksi pari ruokalusikallista ruokosokeria. Paista uunin keskiosassa noin 55-60 minuuttia. Kokeile tikulla, että kakku on kypsä. 

Anna kakun jäähtyä vuoassaan 10-15 minuuttia ja ota se sitten jäähtymään ritilän päälle. 

Kakku on ihanan mehevä, suklainen ja kardemumma maistuu mukavasti. Huomiseen mennessä maut ovat vielä tasaantuneet ja saavat uusia ulottuvuuksia. Spelttijauhot antavat mukavasti karkeutta kakkuun. Hyvää!