Näytetään tekstit, joissa on tunniste pannari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pannari. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. joulukuuta 2012

Maailman paras pannari


Täytyy tämä maailman paras pannari tänne postata. Sain reseptin joskus 80-luvulla työkaveriltani Raililta, koska valittelin ettei pannari koskaan onnistu. Tämä ei ole mennyt koskaan pieleen ja olen jakanut tätä reseptiä jo aiemminkin eteenpäin.

4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria 
1 tl suolaa (käytän vähemmän, koska voissakin on sitä!)
8 dl maitoa
2 munaa
100 g sulatettua voita

Sekoita kuivat aineet, lisää maito sekoittaen taikina tasaiseksi. Lisää munat ja vatkaa ne joukkoon. Lopuksi sulatettu voi. Pannaritaikina kuten lettutaikinakin hyötyvät mielestäni siitä, että ne saavat odotella paistumista. 
Paista 225-asteisessa uunissa 30-35 minuuttia. Anna hieman jäähtyä ja nauti hillon tai vain sokerin kera. Meillä oli kotitekoista karhunvattuhilloa tällä kertaa.