Näytetään tekstit, joissa on tunniste karhunvattu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karhunvattu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Karhunvattu-sahrami-hunajaletut


Tänään oli meillä samanlainen tilanne kuin Gill Meller kirjoittaa kirjassaan Gather tämän reseptin kohdalla. Teekupillisen kanssa ei ollut keksejä. Meillä oli pakkaspäivän ilta ja jotain makeaa halusimme juoman kera. Olin aiemmin päivällä selannut kirjaa tehdessäni ostoslistaa viikonlopulle ja tämä drop scones -resepti osui silmiini. Kaikkia tarvittavia aineita oli kotona, joten hommiin. Karhunvatut sulatin pikaisesti pakastimesta. 

175 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
40 g sokeria
hyppysellinen hienoa merisuolaa
1 muna
pieni hyppysellinen sahramia
noin 1 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
1 rkl juoksevaa hunajaa
pari kourallista karhunvattuja
voita

Sekoita leivinjauhe, sokeri ja suola jauhoihin. Riko muna joukkoon ja lisää maito. Mausta vaniljasokerilla ja sahramilla. Murskaa hieman sulatettuja karhunvattuja, sekoita ne taikinaan ja lisää lopuksi hunaja.

Kuumenna paistinpannu ja sulata siinä noin 50 g voita. Kaada suurin osa voista taikinan joukkoon ja sekoita. 

Nosta ruokalusikalla (tai pienellä kauhalla) nokareita pannulle. Paista 1-2 minuuttia ja käännä, paista toiset 1-2 minuuttia. Nosta lämpimään paikkaan odottamaan, kunnes saat lopun taikinasta paistettua. Minä sain 10 isohkoa lettua. Aikaa meni maksimissaan 15 minuuttia.

Tarjoile voin ja hunajan kera teekupillisen seurana. Nämä eivät olleet kovin kauniita, varmasti tuoreita karhunvattuja käyttämällä taikinasta tulisi kauniimman näköistä. Nyt sulatetuista karhunvatuista irronnut mehu yhdessä sahramin kanssa värjäsi taikinan ikävän harmahtavaksi ja sahramista oli jäljellä vain maku. Hyviä olivat ja teen toistekin. 





sunnuntai 31. elokuuta 2014

Karhunvattu-omenamurupaistos


Karhuvatuille täytyy keksiä jatkuvasti jotain käyttöä. Tänään syksyisen aterian jälkiruuaksi tein karhunvattu-omenamurupaistoksen. Käytin 30 cm halkaisijaltaan olevaa vuokaa.

50 g voita
4-5 omenaa
noin 250 g karhunvattuja
vajaa desi ruokosokeria

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele vuoka, kuori ja pilko omenat pieniksi paloiksi. Lisää omenapalat ja karhunvatut vuokaan, ripottele reilu puoli desiä ruokosokeria päälle. Laita uuniin siksi aikaa kun teet muruseoksen. 

3 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl kaura-ruishiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruokosokeria
1 tl kanelia
100 g voita

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi voi joukkoon. Ota vuoka uunista, ripottele muruseos päälle. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen ja paista 30 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja tarjoile vaikka jäätelön kanssa. 

Helppo, nopea ja herkullinen jälkiruoka :)

maanantai 18. elokuuta 2014

Karhunvattuteeleipä


Ystäväni Anna ja Jonathan yllättivät minut viime perjantaina tuomalla tuliaisina Englannista uuden kirjan, Teatime Baking Book. Kirjassa on paljon vanhanaikaisia (kirjan kannessa käytetään tätä termiä) reseptejä. Ensimmäiseksi niistä leivoin karhunvattuja sisältävän teeleivän. Karhunvatut kypsyvät keittiön ikkunan takana hyvää vauhtia ja niille täytyy keksiä käyttöä.

Tämä on erilainen marjainen teeleipä, ei korintteja tai rusinoita tässä reseptissä. Tulos on mielestäni kakun ja skonssin risteytys, hyvin kostea ja raskas leivonnainen. Hyvän makuinen kuitenkin ja kelpasi tänään teellä poikenneille vierailleni, joista yksi oli englantilainen ja kaksi saksalaista, sekä isäntäväelle.

350 g vehnäjauhoja
1 tl maustesekoitusta (tätä ei saa Suomessa valmiina, käytin 2 maustemittaa kanelia, 1 maustemitan neilikkaa ja yhden maustepippuria = 1 tl)
175 g voita
175 g sokeria
225 g karhunvattuja
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
1 rkl mustaa siirappia
2 munaa
½ tl ruokasoodaa
2 rkl maitoa

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele ja paperoi reilun litran vetoinen leipävuoka.

Sekoita mausteseos vehnäjauhoihin. Lisää pehmennetty voi ja nypi murumaiseksi. Lisää sokeri, siirappi, sitruunan kuoriraaste ja mehu sekä kevyesti vatkatut kananmunat ja karhunvatut. Sekoita hyvin. Liuota ruokasooda maidon joukkoon ja kaada taikinaan. Vatkaa taikinaan. 

Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 45 minuuttia ja laske sen jälkeen uunin lämpö 150 asteeseen. Paista vielä 30 - 45 minuuttia, testaa kypsyys tikulla ja jos se on puhdas, teeleipä on valmis. Anna jäähtyä vuoassaan noin 15 minuuttia, Kumoa vuoasta ja jätä ritilälle jäähtymään. 

Kiitokset ihanasta kirjasta, Anna & Jonathan! 





keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Karhunvattumehulla höystetty kakku


Ystävät olivat tulossa lenkille, joten siinäpä hyvä syy tehdä jotain tarjolle. Karhunvattuja on vielä pakastimessa viime vuodelta ja alkaa olla kiire käyttää niitä, koska uusi jättimäinen sato on tulossa. Siispä etsin reseptiä, jossa saan pieneen kakkuun  menemään paljon marjoja. Hugh Fearnley-Whittingstallin kirjasta Fruit Every Day löytyikin helppo ja nopea ohje.

125 g voita
100 g sokeria
2 isoa munaa
200 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
loraus maitoa (ei ½ dl enempää)
päälle:
500 g karhunvattuja (tai tavallisia vattuja)
noin puolen sitruunan mehu
25-50 g sokeria

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele 23-25 cm halkaisijaltaan oleva keraaminen piirasvuoka. 

Vaahdota pehmeä voi ja sokeria kevyeksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja vatkaa välillä. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja sekoita vaahtoon. Lisää maitoa sen verran, että saat helposti levitettävän taikinan. Sekoita taikina tasaiseksi ja kumoa piirasvuoalle.

Paista noin 20 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea. 

Kakun paistuessa kuumenna karhunvatut, tilkka vettä ja sitruunamehu kattilassa. Anna hiljalleen kiehua noin 5 minuuttia eli kunnes marjat ovat pehmenneet. Kumoa marjat kulhon päällä olevaan siivilään ja painele mehu marjoista. Sekoita lämpimän mehun joukkoon sokeri. Älä käytä liikaa sokeria, koska kakkukin on makea. Karhunvatun kirpeys tulee jäädä kakkuun. 

Ota kakku uunista, tee siihen reikiä tikulla ja kaada mehu kakun päälle. Mehua tuntui olevan aivan liikaa ja epäilin, että kakku muuttuu kokonaan punaiseksi mössöksi. Lisäsin mehun kahdessa erässä ja kaikki se imeytyi. Eikä kakku ollut punainen, vain päällinen ja reunat sekä reikien kohdat saivat kauniin värin. Tarjoile joko lämpimänä tai jäähtyneenä. Kermavaahto tai vaniljajäätelö varmasti sopivat erinomaisesti samalle lautaselle. Nauti!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Karhunvattu-suklaajuustokakku


Olen tehnyt tämän juustokakun muutama vuosi sitten paljon suurempana. Nyt tein sen 23 cm:n vuokaan sadonkorjuuaterian jälkiruuaksi.

pohja:
200 g digestivekeksejä
3 kukkuraista ruokalusikallista kaakaojauhetta
75 g voita

täyte:
2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g tummaa suklaata
3 dl paseerattua karhunvattua
5 liivatelehteä

päälle:
3 dl paseerattua karhunvattua
1 dl sokeria
3 liivatelehteä
kokonaisia karhunvattuja
hyytelösokeria pieni annos
suklaalastuja

Vuoraa 23 cm:n vuoan pohja leivinpaperilla ja reunat halutessasi reunakalvolla.

Murskaa keksit pieneksi muruksi esim. tehosekoittimessa. Sulata voi, lisää kaakaojauhe keksimurskan sekaan ja sekoita voisula joukkoon. Jätä odottamaan.

Paseeraa eli painele siivilän läpi karhunvatut. Voit käyttää siivilään jääneen massan esim. jukurtin kerta. Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma. Laita liivatelehdet likoamaan. Lisää kerman joukkoon ensin pehmennetty tuorejuusto ja sitten suklaa. Lisää paseerattu karhunvattu. Purista vesi liivatelehdistä, kaada päälle 2-3 lusikallista kiehuvaa vettä ja sekoita kunnes liivatteet on sulaneet. Lisää liivateliemi täytemassaan koko ajan sekoittaen. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi, mielellään yön yli.

Kun juustosuklaamassa on hyytynyt, paseeraa karhunvatut päällistä varten. Lisää hieno kidesokeri ja sekoita, kunnes on liuennut. Käsittele liivatelehdet kuten edellä ja lisää koko ajan sekoittaen paseeratun karhunvatun joukkoon. Anna hyytyä hieman, ettei valu reunoja pitkin pois kakun päältä. Kun karhunvattu-liivateseos on kiisselimäistä, kaada kakun päälle ja anna hyytyä muutama tunti.

Hieman ennen tarjoilua lisää kokonaiset karhunvatut päälle ja sivele hyytelösokeria niiden päälle. Halutessasi voit ripotella pääle myös suklaalastuja.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Karhunvatukka-suklaatorttu


Tänä vuonna myös karhunvatukat kypsyvät aikaisin. En muista, että minään vuonna olisimme syöneet niitä elokuun alkupuolella. Nyt niitä riitti myös suklaiseen torttuun, jonka tein viikonvaihteen herkuksi. Sitä ei toki syöty kahden kesken, vaan nauttimaan siitä pääsivät myös sunnuntaina poikenneet ystävämme.

Olen löytänyt reseptin Suklaaunelmat -kirjasta, jonka sain muutamia vuosia sitten sisareltani. Kirja on täynnä toinen toistaan ihanampia suklaisia leivonnaisia. Huomasin etten ole viime aikoina käyttänyt suklaata juurikaan, koska laatikosta löytyi pari suklaalevyä, joiden viimeinen käyttöpäivä lähestyi. Siispä sitä suuremmalla syyllä tekemään tämä torttu, johon käytin viime vuonna tekemääni karhunvatukkahilloa ja poimin tuoreet marjat pihalta juuri ennen tarjoilua.

Pohjataikina:
175 g vehnäjauhoja
30 g kaakaojauhetta
55 g tomusokeria
85 g voita
1 keltuainen 
(kylmää vettä)

Täyte:
2 dl kuohukermaa
175 g karhunvatukkahilloa
225 g tummaa suklaata
2 rkl voita

Päälle noin ½ litraa karhunvatukoita

Siivilöi kuivat aineet ja kuutioi voi pieniksi. Nypi taikina murumaiseksi tai käytä taikinarautaa. Lisää keltuainen ja tarvitessa kylmää vettä, jotta saat taikinasta pallon. Laita se jääkaappiin tunniksi.

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele 10 x 30 cm piirasvuoka ja kauli taikina kevyesti. Paine vuoan pohjalle ja reunoille. Pane päälle leivinpaperi ja painoksi joko keraamiset piiraspainot, kuivia herneitä/papuja tai riisiä. Paista 30 minuuttia ja nosta jäähtymään. Ota varovasti paino pois päältä ja anna torttupohjan jäähtyä.

Tee täyte: kuumenna kerma ja karhunvatukkahillo paksupohjaisessa kattilassa kiehuvaksi. Lisää rouhittu suklaa ja voi. Sekoita tasaiseksi. Kaada torttupohjan päälle ja anna jäähtyä muutama tunti. 

Juuri ennen tarjoilua järjestä päälle tuoreet karhunvatukat (onnistuu myös pakastetuista, ne pysyvät koossa).


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Karhunvattupiiras


Pakastimen tyhjennys jatkuu. Tätä piirasta olen tehnyt usean vuoden ajan, varmaan siitä asti kun muutimme tähän taloon. Puutarhassamme on satoisa karhunvatukko, josta olemme vuosittain saaneet paljon marjoja. Kuvittelin, että viime kesän sato jäisi pienemmäksi, koska talon julkisivu oli uusittu edellisenä syksynä ja karhunvatut jouduttiin kääntämään alas telineiden tieltä. Mutta ei puhettakaan. Niitä riittää pakastimessa vieläkin!

Pakastimesta löytyi myös piiraspohjataikina. Teen niitä aina useamman annoksen kerrallaan, se sujuu koneella nopeasti. Eikä sitten piirastarpeen yllätettyä tarvitse odotella taikinan lepäämistä. Se tarvitsee lepoa 4 tuntia tai mielellään yön yli. Samaa taikinaa voi käyttää myös suolaisiin piiraisiin pohjaksi, koska se ei sisällä sokeria.

Tässä ensin pohjan resepti (annos riittää vuokaan, jonka halkaisija on noin 25 cm)

3 dl vehnäjauhoja
½ maustemittaa suolaa (eli hyppysellinen)
115 g kylmää voita pieninä kuutioina
1,5 rkl kylmää sitruunamehua
2-3 rkl kylmää vettä

Jos teet käsin, hakkaa taikina kulhossa veitsellä tai taikinaraudalla murumaiseksi seokseksi. Lisää sitruunamehu ja sen verran vettä, että pystyt muotoilemaan taikinasta pallon. Painele pallo levyksi, laita muovipussiin ja jätä jääkaappiin lepäämään vähintään 4 tunniksi tai mielellään yön yli. 

Jos teet taikinaa isomman annoksen koneella, älä vaivaa sitä liikaa. Jaa annoksiksi ja laita jääkaappiin se, minkä tarvitset nopeasti ja loput pakastimeen. (Tarvitset kaksinkertaisen annoksen taikinaa, jos teet sellaisen piiraan, johon tulee kansi.)

Taikinan levättyä kauli se noin 5 mm paksuiseksi, vuoraa vuoka unohtamatta reunoja. Pane vuoka taas jääkaappiin puoleksi tunniksi. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Tässä piiraan täytteen ja muruseoksen resepti:

täyte:
1,5 l karhuvattuja
2 dl sokeria
3 rkl maissijauhoja

kuorrutus:
5 rkl vehnäjauhoja
1 dl fariinisokeria
1 dl kaurahiutaleita
½ tl kanelia
½ tl vastajauhettua muskottipähkinää (tai pussista, jos et muuta löydä)
60 g kylmää voita

Sekoita sokeri ja maissijauhot marjoihin. Jos käytät pakastemarjoja, lisää maissijauhon määrää. 

Tee toisessa kulhossa muruseos. Sekoita kuivat aineet yhteen ja lisää pieneksi pilkottu kylmä voi. Hiero voi kuivien aineiden joukkoon, kunnes on murumainen seos.

Ota piirasvuoka pois jääkaapista ja laita taikinan päälle leivinpaperi ja piiraspainot tai niiden sijasta kuivia herneitä tai riisiä. Paista uunissa 10-12 minuuttia, ota varovasti paperi painoineen pois piiraan päältä ja laita vielä uuniin 5 minuutiksi. 

Levitä marjat hieman jäähtyneelle piiraspohjalle ja ripottele muruseos päällimmäiseksi. Paista uunin keskitasolla 15 minuuttia ja laske lämpötila 175 asteeseen. Jatka paistamista vielä noin 30 minuuttia, kunnes piiras on kullanruskea. Anna piiraan jäähtyä ritilällä ainakin tunti ennen tarjoamista. 

Jos sinulta ei löydy karhunvattuja, vaihda ne mustikoihin ja käytä vain 1,5 dl sokeria. Hyvää niinkin!

Kiitos kuvasta serkulleni Miinalle!

tiistai 29. tammikuuta 2013

Suklaa-mascarponekakku vadelmilla


Pari päivää sitten seuraamassani Call me cupcake -blogissa oli kuva ja ohje kakkuun, jota piti kokeilla heti. Tämä johtui myös siitä, että hamstrasin mascarponea perjantain kauppareissulla. Oli niin hyvä tarjous :)

Tänään päätin tehdä kakun, kun teki mieli jotain hyvää. Käytin sokerina intiaanisokeria eli mascavado-sokeria. Kermaa en täytteeseen käyttänyt yhtä paljon kuin ohjeessa, koska sitä olisi mielestäni tullut liian paljon. Sain hädin tuskin tekemäni määrän sovitettua kakkuun. Ehkä voisi seuraavalla kerralla jakaa nuo kaksi kakkua vielä kahtia, niin sitten menisi enemmän mascarpone-kuorrutetta. Marjoina käytin kotipihassa viime kesänä kasvaneitä vattuja, keltavattuja ja karhunvattuja. Kakku oli aivan ihanaa! 

Reseptin löydät englanninkielellä täältä. Linda Lomelino on ruotsalainen bloggaaja, joka on julkaissut julkaissut kirjankin. Hänellä on upeita kuvia blogissaan, minun kuvat häpeävät niiden rinnalla.