Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lontoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lontoo. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. marraskuuta 2015

Korvapuustit

Kuva: Finn-Guild



Edellisestä kirjoituksestani onkin jo kulunut aikaa. Sen jälkeen leipomisen pääpaino oli korvapuusteissa, koska olin kesällä voittanut kakullani paikan Finn-Guildin The Great Finnish Bake Off'iin Lontooseen. Siellä tuli leipoa puolen litran taikina korvapuusteja. Tein puolen tusinaa kokeilutaikinaa ennen syyskuun lopun kilpailua. Kilpailu järjestettiin Waitrose Cookery School'issa. 

Otin huomioon reseptissäni sen, että Englannissa ei tunneta desin mittaa ja käytin kaikkeen mittaamiseen vaakaa. Sillä tavoin sain myös varmuuden käytettyjen aineiden määrästä. Desimitan voi täyttää väljemmin tai tiiviimmin. Resepti piti tallentaa muistiin, mitään ei saanut olla paperilla. Tarvittavat aineet olivat tarjolla, kuten myös tarvittava välineistö. Asia, jonka olin unohtanut suunnitelmissani oli se, että uunipellit Englannissa ovat huomattavasti pienemmät kuin meillä. Minulla on 60 cm levyinen uuni ilman kiertoilmaa ja sain puolen litran taikinasta leivotut puustit paistettua kahdella pellillä. Uunipellit olivat kilpailupaikalla reilut 30 cm kanttiinsa ja jouduinkin paistamaan pullat viidessä erässä. 


Mutta nyt siihen reseptiin. Lupasin kirjoittaa sen tänne, koska työpaikalla joutuivat syömään koe-eriäni ja kyselivät reseptini perään. 

½ l maitoa 
50 g tuorehiivaa
170 g sokeria
1 muna
1 tl suolaa 
16 g (2 pussia tai tuubia) kardemummaa
900 g jauhoja
200 g voita

Täyte:
100 g voita
85 g sokeria
15 g kanelia

Voiteluun muna ja pinnalle raesokeria.

Pullan leivontaohje on perinteinen, mutta kirjaan senkin. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murustele hiiva siihen. Lisää sokeri, muna, suola ja kardemumma. Tässä vaiheessa käytän vispilää, kunnes jauhoja on lisätty noin puolet. 

Lisää jauhot vähitellen ja aloita vaivaaminen kädellä. Loppuvaiheessa vaivaa taikinaan pehmeä voi. Peitä leivinliinalla ja jätä nousemaan. 

Taikinan tekoon kilpailussa annettiin puoli tuntia, mikä riitti hyvin vaikka käsin taikinan vaivasinkin. Säännöt saatuani olin ollut huolissani aikataulusta. Taikinan nousemiselle tuli jättää 1 tunti ja 15 minuuttia. Tämän takia käytin kokeilujen jälkeen taikinaa voita enemmän kuin olen koskaan puolen litran pullataikinaan käyttänyt. Näin ei taikina noussut liian nopeasti. 

Kilpailun tuomareina olivat keittiömestari Helena Puolakka, Pirjo Pellinen Suomen Lontoon suurlähetystöstä ja Markku Launonen Finndeli'stä. He kiertelivät keittiössä leivonnan aikana jututtamassa leipureita ja tekemässä huomioita työskentelystä. 

Taikinan kohottua kumoa se kulhosta pöydälle ja painele ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ohueksi levyksi. Levitä puolet pehmeästä voista taikinalevylle. Sekoita sokeri ja kaneli ja ripottele puolet siitä voidellulle taikinalevylle. Rullaa tiiviiksi ja leikkaa 12 palaksi. Nosta palat uunipellille leivinpaperin päälle nousemaan. Paina peukaloilla keskeltä. Toista sama lopulla taikinalla. Anna puustien kohota puolisen tuntia. Voitele puustit munalla, ripottele päälle raesokeria koristeeksi ja paista 240 asteisessa uunissa 11 minuuttia. 

Puustien tekoon, paistoon ja esillepanoon oli varattu riittävästi aikaa, mutta tuo monella pellillä paistaminen toi oman haasteensa. Täytyy tunnustaa, kuten tuomareillekin arvostelun hetkellä sanoin, että kilpailussa tekemäni puustierä oli huonoin kaikista. Sain kolme kaunista puustia, yhden jokaiselle tuomarille. Puustien ulkomuoto ei ole koskaan ollut vahva alueeni, joten panostin pehmeään ja maukkaaseen taikinaan. Koristelin puustit pienin Suomen lipuin. 

Leipureita oli kahdeksan, meistä kaksi tuli Suomesta ja loput Englannista. Kaikille Englannista tulleilla osallistujilla oli yhteys Suomeen, kuinkas muuten koska oli Finn-Guildin tapahtumasta kyse. Kilpailu oli osa Finn-Guildin 50-vuotisjuhlallisuuksia. 

Päivä oli hauska, uusi kokemus ja kyse oli itseni voittamisesta, kun uskalsin osallistua tuohon kisaan. Kuinka siinä kävi? Sain arvostelussa kiitoksia hyvästä taikinasta, sopivasta kardemumman ja kanelin määrästä ja pehmeästä pullasta. Pääsin toiselle sijalle suureksi yllätyksekseni. Voittajaksi tuli Hanna Lontoosta ja kolmas oli Kathryn Tampereelta. Toimme siis Suomeen kaksi palkintosijaa!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Cake International 2012 Lontoossa, muistoja reissulta



Tästä matkasta on tuoreemmat muistot, koska sen tein huhtikuussa 2012. Yhdessä Mian kanssa messukeskuksessa, mutta puolisot mukana Lontoossa. Heillä oli yllättäen jotain muuta ohjelmaa ko. päivänä. 

Tällä kertaa ei siis matkustettu Lontoon ulkopuolelle, vaan ajeltiin DLR:lla (Dockland Light Railway) suoraan Excelin, ison messukeskuksen eteen.

Tämä tapahtuma oli laajuudeltaan huomattavasti suurempi kuin edellisenä keväänä Farnhamissa järjestetty. Tämä oli laatuaan ensimmäinen Lontoossa. Liput oli ostettu jo etukäteen, jotta varmasti päästään sisälle. Ja ylimääräistä onnea oli tämänkin tapahtuman ohessa. Olin osallistunut Facebookissa kilpailuun ja voitin Kenwoodin käsivatkaimen. Onhan sitten varalla, kun nykyinen irtisanoutuu palveluksesta.

Aloitimme menemällä järjestäjien toimistoon lunastamaan palkinnon. Sitten menin jututtamaan BBC:n Great British Bake Off -kakkoskauden voittajaa, Joanna Whatleyta. Hän signeerasi näyttelyluettelon siinä jutustelun ohessa. Hän hämmästeli sitä, että olimme tulleen Suomesta tähän näyttelyyn.


Vuonna 2012 Lontoossa oli paljon tapahtumia. Kuningatar Elisabeth II on ollut vallassa 60 vuotta ja Diamond Jubilee -tapahtumia oli luvassa pitkin kesää. Tämä näkyi myös kakkunäyttelyn töissä.

Esillä oli töitä, joista sai ideaa katujuhlien tarjoiluun. Eri näytteilleasettajat olivat tuottaneet runsaasti teemaan sopivaa välinettä. Union Jack eli Yhdistyneen kuningaskunnan lippu ja sen värit: sininen, punainen ja valkoinen olivat nähtävillä mihin päätään käänsi.












Kuppikakkuja oli esillä paljon. Tässä muutama kuva niistäkin. Tuossa ensimmäisessä myös tarjoiluvinkki.

Kuppikakut eivät ole minun suosikkejani. Niissä on huomattavan paljon enemmän töitä kuin kakussa. Lisäksi niissä on usein kuorrutetta tuplaten verrattuna siihen muffinssiin, joka on siellä alimmaisena. 

Kauniita ne toki ovat ja puolustavat paikkaansa erilaisissa tilaisuuksissa. Ne on esimerkiksi helppo pakata ja antaa lähtijäislahjana juhlassa mukana olleelle vieraalle. 

Minulla oli ihan ostoslista mukana, mutta impulssiostojakin tuli tehtyä. Kaikki ostokset ja voittovatkain mahtuivat kuitenkin marikassiin ja jaksoin kantaa ne takaisin majapaikkaa, vaikka Greenwichissä vielä alkuillasta kierreltiin, kun miehet siellä taas tavattiin.

Lopuksi vielä kuva näyttelyn parhaimmaksi valitusta työstä, se oli Liverpoolista kotoisin olevan sokeritaiteilijan Terry Tangin työtä. 

Kyseessä ei ole kakku, vaan sokerista tehty veistos. 

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Cake, Chocolate & Sugarcraft Exhibition, muistoja reissulta

Nyt ei aiheena ole omat leipomukseni. Tässä muistelen yhtä haaveiden täyttymystäni eli matkaa kakkunäyttelyyn Englannin Farnhamiin maaliskuussa 2011. Ystäväni Mia sanoi minulle, että mikä tahansa syy on hyvä syy lähteä Englantiin ja hän lähti matkaan kanssani. 

Squires Kitchen järjesti näyttelyn nyt 25. kerran. Tilasimme liput heti vuoden alussa. Liput tulivat postissa pikaisesti. Noin kuukautta myöhemmin tuli toinen kirjekuori, joka sisälsi arpajaisvoiton. Olin voittanut meille liput VIP-tilaisuuteen! Reissu tuntui aina vaan paremmalta. 






Pääsimme hotelliimme Lontoossa aamuyön pikkutunneilla, osaksi myöhäisen lennon ja osaksi rautateillä sattuneen laiterikon vuoksi. Aamulla kuitenkin reippaana suuntasimme kävellen kohti Waterloo Stationia. Liput matkaan ja junaan. Junamatka Lontoosta kesti noin tunnin ja olimme Farnhamissa hyvissä ajoin ennen näyttelyn avautumista, joka tapahtui klo 10. Mutta niin olivat muutkin. Oli aika mahtavaa olla jonossa niin monen muun kakunkoristeluun hurahtaneen kanssa :)

 





Ensimmäisenä ihmettelimme väen paljoutta ja tutkailimme mistä mitäkin löytyy. Isoimman salin toisessa päässä näkyi kevään teema erinomaisesti. Kate Middleton ja prinssi William komeilivat Jelly Beans -karkeista tehdyssä kuvassa. Häät olivat edessä reilun kuukauden kuluttua. 









Kuninkaalliset häät näkyivät myös hääkakkuhuoneessa. Tässä kuvat parista esillä olleesta kakusta. Toisessa ilmiselvästi ennakoidaan jo toisenkin prinssin häitä.
Tässä pari minua miellyttänyttä hääkakkua, joista yllättäen toinen brittiväreissä.
 

Kilpailut kuuluvat englantilaiseen näyttelyperinteeseen. Kilpailuluokkia oli seitsemän, kaikkia töitä emme nähneet, koska arvostelut olivat menossa.  Tässä muutamia poimintoja niistä. 

Pari kuvaa Cupcake for Engagement party -luokasta. Ylinnä voittajan, Akina Matsuhiran työ ja kolmanneksi tulleen Tracy Crawleyn työ.





Fantasiakakku -sarja Madhatter´s Tea Party eli Hullun hatuntekijän teekestit -luokkaan oli ilmoittautunut runsaasti kakkuja. Tässä voittajan Sarah Carr´in työ (pöytä varjon alla) ja toiseksi tullut, Barbara Smithin työ (kirjan aukeama), joka oli minun suosikkini.

Lopuksi tähän pari kuvaa siitä VIP-tilaisuudesta, josta mainitsin aluksi. Ylemmässä kuvassa Paddi Clark näytti kuinka tehdään bambukoriste.

Alemmassa kuvassa BBC 2:n Great British Bake Off -sarjan ensimmäisen kauden yksi finalisteista, Miranda Gore-Browne opasti meitä kuppikakkujen koristelussa. Olen toisaalla aiemmin kehunut, että olen tavannut jaksojen yksi ja kaksi voittajat, mutta olin väärässä. MG-B ei siis ollut voittaja, hän tuli kolmanneksi.