sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Tuplatoffee kuppikakut


Tänä vuonna en tehnyt syntymäpäiväkseni kakkua vaan päädyin kuppikakkuihin. Resepti kuppikakkuun löytyi tämän kevään Cupcake Heaven -lehdestä. Kuorrute ja viimeistely oli oma viritelmä. Annoksesta tulee 12 isoa kuppikakkua.

125 g sokeria
125 g voita
2 munaa
1 tl vaniljauutetta
150 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
noin 100 g pieneksi kuutioituja kermakaramelleja

kuorrute:
1 prk mascarpone (250 g)

25 g tomusokeria
1 dl valmista kinuskikastiketta
noin 50 g pieneksi kuutioituja kermakaramelleja

Esilämmitä uuni 180 asteeseen. Laita paperivuoat muffinssivuoan koloihin. 

Vaahdota sokeri ja pehmeä voi, lisää munat yksitellen välillä vatkaten. Lisää vaniljauute ja sekoita joukkoon. Yhdistä kuivat aineet, myös kermakaramellikuutiot, ja lisää vaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi ja annostele paperivuokiin. Paista noin 20 minuuttia. Nosta uunista ja anna jäähtyä hetki vuoassa ja nosta sitten ritilälle jäähtymään kokonaan.

Notkista mascarpone, siivilöi tomusokeri joukkoon ja lisää kinuskikastike. Vaahdota kuorrute ja siirrä pursotinpussiin. Pursota kuorrutetta jokaisen muffinssin päälle ja koristele lopuksi kermakaramellikuutioilla. Tarjoile.

Näistä voisi tehdä pienemmät versiot seuraavalla kertaa, sen verran tuhteja olivat. Herkullisia, ei onneksi ylimakeita.


1 kommentti: