torstai 24. tammikuuta 2013

Puolen vuosisadan kakkukestit


Vielä ainakin tämä vanhojen muistelu. Täyttäessäni 50 vuotta "joku aika sitten" ja päätin järjestää sukulaisille ja ystäville tilaisuuden maistella monenlaisia kakkuja. Otin pari viikkoa juhlan ympärille lomaa. Etukäteen viikko leipomiselle ja juhlan jälkeen viikko toipumiselle.

Pitkällisen mietinnän jälkeen pöytää päätyi 7 erilaista suolaista kakkua ja 14 erilaista makeaa kakkua. Joitakin kakkuja tein useamman kuin yhden, joten kaiken kaikkiaan kakkuja oli lähes 30. 



Lihakakku, näitä oli kaksin kappalein.



Gluteeniton ja maidoton lihakakku.

Kalakakku.



Gluteeniton ja maidoton kalakakku.

Hyydytetty sitruunainen lohitorttu.

Juustoinen kakku.

Hyydytetty kasviskakku.












Kerma-vadelmakakku, sehän oli oltava kermakakun ystäville.









Mokkakreemikakku, isoäidin reseptillä.











Suklaakakku mustaherukkatäytteellä. Ruusuja tein muutaman päivän, niitä oli noin 30 kappaletta.

Karhunvattu-limettijuustokakku. Karhunvatut omasta puutarhasta.

Ilmapallot -kakun sisällä oli mansikkamoussetäyte.


Lakukakun sisällä oli lakritsa-kermamoussetäyte.
Brita-kakku ei näytä kovin kauniilta, mutta on sitäkin makoisampi. Tällä kertaa sisällä oli kermavaahdon lisäksi oman pihan keltaisia vattuja.
Tämän banaani-suklaamoussekakun sisältä löytää yllätyksen: tuhti suklaakakku tummalla suklaa täytteellä.


Porkkanakakku tuorejuustokuorrutteella ja sokerimassasta tehdyillä porkkanoilla.



Maidoton porkkanakakku. Kuorrutteen tein vatkattavasta kaurakermasta. Porkkanat sokerimassaa.









Caipirinha-juustokakku on ihanan raikas sitruunainen herkku. 

Tämän perhosen sisällä oli maidoton ja gluteeniton pumpulikakku.


Diabeetikoita varten tein hyydytetyn kakun ruispohjalla. Rahkakerros maustettu vaniljasokerilla ja päälle kotipihan vattuja ja karhunvattuja mehuhyytelössä.







Viskijuustokakku. Tämä kakku on monen suosikki ja se taisi ensimmäisen loppuakin. Onneksi olin tehnyt näitä kaksi. Alla suklaakeksipohja, juustomassa maustettu sekä mallasviskillä että kahvilla.







Olipa minulla mukavaa katsella, kuinka vieraiden silmät levisivät heidän saapuessaan noutopöydän ääreen. Kakuilla herkuttelevien ihmisten seuraaminen oli paras palkkio reilun viikon leipomisurakasta. Kiitos vieläkin kaikille paikalla olleille. Ja suuri kiitos Johannalle ja Mikalle näistä kuvista. 

Pieni pala kerma-vadelmakakku meni jätteisiin. Muut tulivat syötyä joko paikan juhlissa tai työpaikalle vietynä. 

Täytyy kuitenkin myöntää, että juhlan jälkeinen lomaviikko oli ihan paikallaan. 

4 kommenttia:

  1. Suuret onnittelut näin jälkikäteen !! Suunnaton herkkupöytä oikea nautiskelijan unelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näistä juhlista on jo aikaa muutama vuosi, mutta onnea tarvitaan aina :)

      Poista
  2. Ooh... olen sanaton! Mielettömät herkut... jos minä olisin ollut vieraana, en olisi saanut päätettyä mitä kaikkea maistaisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi vieraista onnistui maistamaan kaikkia. Huippusuoritus! Itse taisin syödä yhtä voileipäkakkua ja yhtä makeaa ;)

      Poista