maanantai 3. maaliskuuta 2014

Leipää savipadassa


Tämäkin ohje on Leivotaan -lehdestä 1/2014. Muistelin, että jossain on tallessa savipata, jota en varmaan ole käyttänyt 20 vuoteen. Se löytyi kuin löytyikin vintiltä ja reseptiähän oli kokeiltava.

Ohje 1 leivälle:

50 g hiivaa
4 dl kädenlämpöistä vettä
2 dl viiliä (käytin kermaviiliä, sitä kun oli jääkaapissa)
½ dl rypsiöljyä
2 tl merisuolaa
½ dl vaaleaa siirappia (ohjeessa oli 1 dl)
12-15 dl sämpyläjauhoseosta (käytin reilun 13 dl)

Upota savipata veteen ja anna sen imeä vettä, kunnes leipätaikina on noussut. 

Murenna hiiva veteen ja sekoita, kunnes se liukenee. Lisää viili, öljy, suola ja siirappi. Lisää jauhoja vähitellen, älä tee liian tiivistä taikinaa. Vaivaa taikinaa yleiskoneella muutama minuutti, käsin pidempään. Jätä nousemaan noin tunniksi.

Nosta taikina kulhosta pöydälle, alusta se ja tee siitä padan muotoinen leipä. Öljyä vedestä nostettu pata (myös kansi) ja nosta taikina pataan. Tee muutama viilto leivän päälle ja ripottele siihen jauhoja. Lopuksi kansi päälle ja kylmään uuniin. Säädä uuni 200 asteeseen ja paista leipää tunnin verran. Paistoajan täytyttyä kumosin leivän vuoasta, paistoin vielä hetken ritilän päällä, jotta pohjakin saa rapean kuoren. Anna jäähtyä vuoassa. 



Tuhtia leipää, mutta niin hyvää! Hyvin riitti puoli desiä siirappia tähän leipään. Isommalla määrällä siitä olisi tullut liian makeaa. Savipadalle on taas käyttöä!

8 kommenttia:

  1. Heippa Ulla! Kokeilin sun ohjettasi hapanjuurileiväsät ja se oli huippu hyvää. Koko perhe ihastui ja nyt sitten on uusi kokeilu edessä, tämä savipataleipä. Itselläni on myös tuollainen pata ja sen käyttö on ollut todella väähistä. Kiitos kivasta ideasta padan uusiokäytölle. Kirjoittelin kommentteja tuonne hapanjuurileivän kommenttikentäänkin, saa nähdä tulevatko näkyviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näkyvät kommenttisi toisaalla. Ne vaativat hyväksynnän, koska postaus on niin vanha. Itsekin olen mielissäni, että vuosikausia käyttämättömänä lojuva savipata sai uutta käyttöä.

      Poista
  2. No olipas hyvä etteivät olleet kadonneet mihinkään sen kauemmaksi. Tuosta savipataleiväsät tulee varmaan tosi iso, ainakin se näyttää todelliselle LEIVÄLLE ! Olen todellakin innostunut nyt eläkkeellä ollessani leipomiesta uudestaa, kun on aikaa ja taitoakin kertynyt vuosien varrella. Sinulla on monta kokeiluun menevää ohjetta himoleipurille, kunhan ehdin tutustua kaikkiin ohjeisiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipä on tosi iso. Epäilin, että taikina keikauttaa kannen pois padan päältä. Onneksi se vain vähän irvisti toiselta reunalta. Eipä tarvitse heti leipoa uutta. Tuntuu myös säilyvän mehevänä. Osan siitä olen pakastanut.

      Poista
  3. Tulipa upea leipä :) Nyt harmittaa, että olen heivannut vanhan savipadan käyttämättömänä SPR:n Konttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Josko joltain kirpparilta löytyisi toinen tilalle ;)

      Poista
  4. Tulipa hyvää ja hävisi kyllä nopeasti...eikun uutta tekemään.

    VastaaPoista
  5. Sain siskolta savipadan ja alan kokeilee puolukka kauraryyni leipää, vähän oma versio,,, kiitos vinkeistä

    VastaaPoista