perjantai 10. tammikuuta 2014

Sitruunakakku kuningatarhilloyllätyksellä


Tämä resepti on Baking Heaven Winter 2013 -numerosta. Se on alunperin Bonne Maman -hillofirman reseptejä ja tehty mustikkahillolla. Sellaista minulla ei ollut, mutta omatekoista mustikka-vadelmahilloa eli kuningatarhilloa kellarista löytyi. Mustikat naapurin poimimia, vadelmat omasta puutarhasta. Käytin siis sitä.

175 g (suolatonta) voita
175 g sokeria
3 munaa
200 g vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
25 g mantelijauhetta
yhden sitruunan raastettu kuori
4 rkl kuningatarhilloa (tai mustikkahilloa tai jotain muuta)

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa noin litran leipävuoka leivinpaperilla. 

Laita kaikki aineet lukuunottamatta hilloa kulhoon. Vatkaa tasaiseksi taikinaksi. Lusikoi taikina vuokaan. Tasoita pinta. Laita hillo pursotinpussiin, tee noin sentin reikä pussiin tai käytä isoa tyllaa hillon pursottamiseen. Pursota hillo kakun keskelle ja hieman myös päälle. Paista noin 45 minuuttia, kokeile kypsyyttä tikulla ennen kuin otat kakun uunista. Ripottele kakun päälle sokeria. Anna jäähtyä kymmenisen minuuttia vuoassaan. Nosta ritilän päälle jäähtymään täydellisesti. 

Tässä on taas kakku sellaisille, jotka haluavat selvitä kakun teosta nopeasti.




1 kommentti: