tiistai 29. tammikuuta 2013

Suklaa-mascarponekakku vadelmilla


Pari päivää sitten seuraamassani Call me cupcake -blogissa oli kuva ja ohje kakkuun, jota piti kokeilla heti. Tämä johtui myös siitä, että hamstrasin mascarponea perjantain kauppareissulla. Oli niin hyvä tarjous :)

Tänään päätin tehdä kakun, kun teki mieli jotain hyvää. Käytin sokerina intiaanisokeria eli mascavado-sokeria. Kermaa en täytteeseen käyttänyt yhtä paljon kuin ohjeessa, koska sitä olisi mielestäni tullut liian paljon. Sain hädin tuskin tekemäni määrän sovitettua kakkuun. Ehkä voisi seuraavalla kerralla jakaa nuo kaksi kakkua vielä kahtia, niin sitten menisi enemmän mascarpone-kuorrutetta. Marjoina käytin kotipihassa viime kesänä kasvaneitä vattuja, keltavattuja ja karhunvattuja. Kakku oli aivan ihanaa! 

Reseptin löydät englanninkielellä täältä. Linda Lomelino on ruotsalainen bloggaaja, joka on julkaissut julkaissut kirjankin. Hänellä on upeita kuvia blogissaan, minun kuvat häpeävät niiden rinnalla. 

6 kommenttia:

  1. Toi näyttikin joenkin tutulta (koukussa kun tuohon blogiin olen). Näyttää hienolta, pitänee itsekin pian kokeilla kun on jo kahden bloggaajan kehut siitä.

    VastaaPoista
  2. Hei Ulla. On vaan nuo sinun kakkusi ihania.
    Minulla on sinulle haaste blogissani käyppä kurkkaamassa.

    VastaaPoista
  3. Enhän mä tätä blogia huomannutkaan. Aivan MAHTAVIA leipomuksia, nam. Tämän vuoden puolella en ole herkkuja syönyt eikä niitä oikein ole tehnyt mielikään, mut nyt tekee.

    VastaaPoista
  4. Ulla ehdotan että käyt ilmoittautumassa MTV3 ohjelmaan-Koko Suomi Leipoo
    se on just sinua varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Kaarina. Ei kait MTV3 ole tuomassa BBC:n Great British Bake Offia Suomeen? Ihana ohjelma varmaan, muttei minun juttuni :)

      Poista