sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Piparipohjainen sitruunajuustokakku


Tähän juustokakkuun voi käyttää niitä viimeisiä joulupipareita, jotka vielä pyörivät purkin pohjalla. Meillä pipareita oli juuri sopivasti jäljellä, vaikken jouluksi tehnytkään kuin tosi pienen taikinan. Jääköhän ensi vuonna piparit kokonaan tekemättä? Saa nähdä.

175 g pipareita murskattuna
75 g sulatettua voita
täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kuohukermaa
1,5 dl sokeria
1 sitruunan mehu
2 tl vaniljasokeria
1 rkl maissijauhoja
2 isoa tai 3 pientä munaa

Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita sulatettu voi piparimurskaan ja painele irtopohjavuoan (25 cm) pohjalle ja reunoille. Laita vuoka täytteen teon ajaksi jääkaappiin.

Notkista tuorejuusto kermalla. Lisää sokerit, sitruunamehu ja maissijauhot. Vaahdota munia hieman ja sekoita täytteeseen. Kaada seos vuokaan ja paista 35 - 40 minuuttia, kunnes pinta saa vähän väriä ja täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä kokonaan ennen nostamista tarjoilualustalle. 

2 kommenttia:

  1. Mmmmmm.. mun ehdoton lempparipiirakka kaikista makeista piirakoista. Täytyykin kokeilla tätä reseptiä, kun pipareitakin on vielä jäljellä :)

    VastaaPoista