torstai 29. marraskuuta 2012

Letitystä kahdeksalla

Katselin lokakuulla YouTuben Great British Bake Off -sarjan viimeisintä eli kolmatta tuotantokautta.

Eräässä jaksossa kilpailijat tekivät leipää ja teknisenä haasteena oli leivän leipominen ja sen letittäminen kahdeksalla. Nämä tekniset haasteet tulevat yllätyksenä. Katselin ohjelmaa ja mietin, voiko tuo kahdeksalla letitys olla noin vaikeaa. Olen letittänyt pullaa kolmella, neljällä ja viidellä. Mutta kahdeksalla, miten se kävisi?

Seuraavana päivänä piti tietenkin minunkin kokeilla. Löysin reseptin BBC Good Food -sivustolta. Se oli ymmärtääkseni sama kuin kilpailijat olivat saaneet, Paul Hollywoodin nimissä. Siinä oli myös letitysohjeet.

Siispä leipomaan. En käsitellyt leipätaikinaa kuten PH ohjelmassa neuvoi. Suomalaisissa jauhoissa on sitkoa, joten   taikina on helpompaa työstää. Taisin lukea letitysohjeet hieman huonosti, kun tulos oli hieman omituinen. Ei ollenkaan sellainen kuin sen pitäisi olla. 


Viikkoa myöhemmin päätin yrittää uudelleen. Olin netistä etsinyt tietoa kahdeksalla letitettävästä leivästä ja minulle oli selvinnyt, että se on juutalaisten challah -leipä, jota tarjotaan ainakin sapattiaterialla. 

Löysin YouTubesta videon ja netistä toisen letitysohjeen kahdeksalla letitykseen ja nyt luin sen hyvin tarkasti. Ja tulos oli ihan toisen näköinen. 

Myöhemmin sarjan toisessa jaksossa jossa tehtiin makeita hiivataikinoita, eräs kilpailija letitti pullapitkon kuudella. Sitä täytyy kokeilla jossain välissä.

Palaan siihen aikanaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti